Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lievästi miinukselle

Yomin alkuvuosi viime vuoden tasolla

30.4.2002 15:20 Yomi Oyj:n liikevaihto tammi-maaliskuussa kasvoi edellisvuodesta 2,6 prosenttia 13,9 miljoonaan euroon. Yhtiön liiketappio alkuvuonna oli 0,8 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten teki saman verran plussaa.

Alkuvuoden tulosta rasittivat yritysostot ja muut järjestelyt, jotka nyt on saatu uomaansa, Yomi perustelee. Teleoperaattoritoiminta tuottaa suunnitelmien mukaisesti ja muun it-liiketoimintansa yhtiö arvioi saavansa loppuvuonna hyvin kannattavaksi.

Yomi-konsernin omavaraisuusaste laski alkuvuonna viime vuoden lopun noin 73 prosentista vajaaseen 67 prosenttiin. Henkilöstö kasvoi samana aikana viime vuoden lopun 560 henkilöstä 620 työntekijään maaliskuun lopussa.

Yksiköt eri vauhdissa

Ohjelmistoprojekteihin keskittyvä Yomi Solutions Oy:n liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 3,2 miljoonaa euroa ja liiketappio 0,6 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi yltävänsä jo toisella vuosivartilla parempaan tulokseen.

Ohjelmistotuotteita kehittävän Yomi Applications Oy:n liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa ja liiketappio 1,3 miljoonaa euroa. Yhtiö uskoo pääsevänsä toisella vuosipuoliskolla selvästi parempaan vauhtiin: tuotetarjonta on laajentunut ja yhtiö panostaa myyntiin.

Palveluoperaattori Kestel Oy:n liikevaihto oli viime vuoden tasolla, 7,3 miljoonassa eurossa, ja liikevoittoa yhtiö teki 0,4 miljoonaa euroa. Yomi ei esittänyt arviota Kestelin näkymistä.

Verkko-operaattori Kesnet Oy:n liikevaihto oli viime vuoden tasolla, samoin vertailukelpoinen liikevoitto noin neljä miljoonaa euroa. Loppuvuonna sekä liikevaihdon että -voiton yhtiö uskoo parenevan viime vuodesta.

Kaapelitelevisiotoimintaa harjoittavan Jyväsviestintä Oy:n liikevaihto kasvoi jonkin verran ja vertailukelpoinen tulos oli viime vuoden tasolla. Yhtiö arvioi tulostason säilyvän ennallaan, mutta vaihdon kasvavan yli 25 prosenttia.

Tasaista kasvua

Yomi arvioi liikevaihtonsa kasvavan vuositasolla 15 prosenttia, ja tuloksen paranevan selvästi vuoden toisella neljänneksellä. Koko vuonna yhtiö arvioi saavuttavansa viime vuoden operatiivisen tulostason.

Yomi aikoo suuntatua entistä selvemmin "tieto- ja viestintäteknologian alueille".

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.