Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministeri Mönkäre:

Talouskasvun kotimaiset riskit korvien välissä

13.5.2002 13:22 Talouskasvulle ei Suomessa ole tällä hetkellä kotimaisia esteitä, ellemme niitä itse rakenna elinkeino- ja teknologiapoliittisilla päätöksillämme, sanoi kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre maanantaina avatessaan Sitran järjestämän luennon Talouspolitiikka 2000+.

Ministeri Mönkäre ennakoi kotimaisen talouskehityksen koetinkiviksi ainakin kolme kehittämisen aluetta: julkisen t&k-rahoituksen tason lisääminen, yritystoiminnan kilpailukyvyn edistäminen alueilla ja ikääntyvän väestön mahdollisimman pitkä säilyminen työelämässä.

- Näiden tekijöiden yhteinen nimittäjä on teknologiapolitiikka, summasi Mönkäre. Valtion budjetista otettavalla t&k-rahoituksella on merkittävä suunnan näyttäjän rooli suomalaisen elinkeinoelämän kehityksessä. Teknologinen edistys puolestaan lisää yrityksien mahdollisuuksia toimia alueilla.

- Teknologisten sovellutusten leviäminen ikääntyvän väestön parissa pidentää kansantalouden huoltosuhteen säilymistä kohtuullisena. Teknologista kehitystä eivät kuitenkaan riitä turvaamaan yritysten omat lisäpanostukset. Julkista rahoitusta tarvitaan myös ohjaamaan yritysmaailman panostuksia pitkän kantaman kehitystyöhön.

Plussalla yli notkelman

Viime vuonna Suomen talous pysyi plussalla yli talouden notkelman, kiitos pitkäaikaisen t&k-panostuksen. Keväällä 2002 kaikki merkit viittaavat talouden käännekohdan olevan käsissä.

- Nyt meillä on tilaisuus pitää Suomi jatkossakin maailman kilpailukykyisimpien maiden joukossa, mutta se vaatii teknologiapoliittisia päätöksiä.

T&k-rahoituksen vaikuttavuudesta tarvitaan tarkempaa analyysia samalla kun rahoitusta on lisättävä. Silloin talouskasvumme ei jää kiinni teknologiapolitiikastamme eli korvien välistä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.