Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hintasota ei romuttanut

Nintendo kasvatti voittoa ja vaihtoa

30.5.2002 11:15 Maailman toiseksi suurin videopelivalmistaja, Nintendo Company kasvatti voittoaan maaliskuun lopussa päättyneenä tilivuonna reiluun 106 miljardiin jeniin ja yhtiön myynti kasvoi 20 prosenttia 555 miljardiin jeniin.

Tilivuoden jälkipuoliskolla yhtiö teki noin 72 miljardin jenin eli 581 miljoonan dollarin nettotuloksen, kun vuotta aiemmin yhtiö teki tulosta 66,5 miljardia jeniä.

Nintendon myynti kasvoi 21 prosenttia reiluun 329 miljardiin jeniin, mitä vauhditti Bloombergin mukaan erityisesti GameCube-pelikonsolin Yhdysvaltain ja Japanin myynti - heikon jenin lisäksi. Yhtiö aikoo tulevaisuudessa käynnistää GameCubin valmistuksen Kiinassa.

Kasvutavoite 15 prosenttia

Koko alkaneen vuoden myynnikseen yhtiö arvioi 640 miljardia jeniä eli 15 prosenttia viime vuotta enemmän. Se tavoittelee 12 miljoonan GameCube-konsolin ja 36 miljoonan konsolipelin myyntiä tänä vuonna.

Nintendo on hinnanalennuksilla pystynyt pitämään markkinaosuutensa etenkin Sony Corporationin PlayStation 2:n ja Microsoft Corporationin Xboxin puristuksessa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Matkapuhelu Mt. Everestin huipulta onnistui

23.05.2007 Brittiläinen vuorikiipeilijä onnistui maanantaiaamuna soittamaan ensimmäisen matkapuhelun Mount Everestin huipulta.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.