Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Euroopan tasolla

Sähköisessä laskutuksessa yhä eroja

30.5.2002 09:13 Suomessa on totuttu siihen, että laskuja voidaan lähettää jopa sähköpostilla. Kuitenkin esimerkiksi Keski-Euroopassa sähköinen laskutus on luvanvaraista, ja siihen voidaan vaatia takaus aitoudesta määrämuotoisen tiedonsiirron (edi) avulla. Etelä-Euroopassa sähköinen laskutus on jopa kokonaan kielletty.

Sähköinen laskutus on saanut jo vankan jalansijan suomalaisissa ja pohjoismaalaisissa yrityksissä, mutta käytännöt ja säännökset eroavat selvästi muista EU-maista. Etenkin kansainvälisten suomalaisyritysten tulisi nyt valmistautua EU:ssa vuonna 2004 voimaan tulevaan laskutusdirektiiviin. Huomioitavaa on myös se, että EU:hun on tulossa kymmenen uutta jäsenmaata, joukossa muun muassa Malta, Puola, Unkari, Baltian maat ja Kypros.

- Uuden laskutusdirektiivin aiheuttamat muutokset koskevat etenkin ulkomailla tai ulkomaille toimivia suomalaisyrityksiä. Kotimaassa tapahtuvan sähköisen laskutuksen kannalta muutokset ovat hyvin vähäisiä, sanoo ALV-asiantuntija Juha Laitinen PricewaterhouseCoopers Oy:stä.

- Tarkoituksena oli yhdenmukaistaa laskutuskäytännöt EU:ssa, mutta harmonisointi ei mennyt täydellisenä läpi. Säännöksissä olevien erojen vuoksi kansainvälisessä ympäristössä on huomioitava esimerkiksi se, että ostolaskujen on oltava kaikissa maissa oikeanmuotoisia. Jos näin ei ole, yritys ei mahdollisesti voi vähentää arvonlisäveroa. Tässä mielessä haluammekin nyt herätellä kansainvälisesti toimivia suomalaisyrityksiä, jotta ne osaisivat valmistautua direktiivin voimaan tuloon, Laitinen jatkaa.

EU:n arvion mukaan sähköisen laskutuksen osuus kaikesta laskutuksesta voi parissa vuodessa nousta jopa 40-60 prosenttiin. Tällä hetkellä sähköisen laskutuksen osuus on Pohjoismaita lukuun ottamatta unionissa noin 15 prosenttia. Sähköisen laskutuksen arvellaan tuovan jopa 75 prosentin säästöt laskutuskustannuksiin sekä pienentävän virheiden mahdollisuutta ja luottotappioriskejä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Matkapuhelu Mt. Everestin huipulta onnistui

23.05.2007 Brittiläinen vuorikiipeilijä onnistui maanantaiaamuna soittamaan ensimmäisen matkapuhelun Mount Everestin huipulta.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.