DNA:n tappio yli kolme kertaa liikevaihdon
10.6.2002 16:54 Mobiiloperaattori DNA Finland Oy teki ensimmäisenä toimintavuonnaan tappiota 69,9 miljoonaa euroa noin 21,6 miljoonan euron liikevaihdolla. Yhtiön mukaan tappio oli suunniteltu ja sitä kertyy myös ensi vuonna. Vuonna 2004 yhtiö tavoittelee voitollista tulosta.
- Tämä kuuluu yrityksen perustamissuunnitelmaan: ilman suuria etupainotteisia investointeja järjestelmiin, markkinointiin ja palvelukehitykseen ei tälle alalle ole tulemista. Omistajat ovat tietoisia tästä ja myös sitoutuneet investoimaan hankkeeseen kuten on suunniteltu, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pauli Korpi-Tassi vakuuttaa.
DNA ylitti joulutarjousten ansiosta viime vuoden 170 000 liittymän tavoitteensa 30 000 liittymällä. Liikevaihto jäi tavoitteesta nimenomaan loppuvuoteen painottuneen liittymämyynnin vuoksi.
- Hinta alkoi merkitä asiakkaille arvioitua enemmän eivätkä lisäarvopalvelut vetäneet odotetusti. Markkinoiden muutoksesta huolimatta olemme tyytyväisiä siihen, että kykenimme tuomaan aidon kilpailun Suomen stabiloituneille markkinoille, Korpi-Tassi sanoo.
Alkuvuosi onnistunut
Yhtiö kertoo tämän vuoden alun sujuneen hyvin: toukokuun loppuun mennessä se on saanut 68 000 uutta liittymä-asiakasta, ja noussut ohi Telian Suomen kolmanneksi suurimmaksi matkaviestinoperaattoriksi.
Yhtiön uusi tavoite on 360 000 liittymää tämän vuoden lopussa.
DNA on tyytyväinen myös liikevaihtonsa kasvuun, joka oli toukokuun lopussa noin yhdeksän miljoonaa euroa. Liikevaihtoa ovat vauhdittaneet sujunut liittymäkauppa ja käyttäjäkohtaisen liikevaihdon (arpu) kasvaminen.
Yhtiö tavoittelee koko vuonna 110 miljoonan euron liikevaihtoa ja noin 30 miljoonan euron tappiota. "Nykyisellä kehityksellä kumpikin luku voi ylittyä hieman arvioidusta", DNA kertoo. Yhtiö ei tarkentanut ylittyykö vai alittuuko tappio.
Uusasiakkaat tavoitteena
- Kuluvan vuoden haasteina pidän liittymämäärän kasvattamista, uusien yritysasiakkaiden saamista sekä kiinteiden kustannusten pitämistä siedettävällä tasolla, DNA:n tuore toimitusjohtaja Ari Tolonen huomauttaa.
- Ilahduttavaa kuluvassa vuodessa on liittymämyynnin ja sen myötä liikevaihdon kasvu. Myös muun kuin puheen kasvava osuus liikevaihdosta osoittaa meidän olevan oikealla tiellä, hän sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Linux-kehittäjä: Ajureiden kehityshype kannatti
23.05.2007 Linux-ytimen kehittäjä Greg Kroah-Hartman myönsi, että tammikuinen ilmaisen laitteiden Linux-ajurien kehitystarjous oli markkinointihypeä, joka kannatti. Yhtiöt ja kehittäjät löysivät toisensa.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












