Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Market-Vision tutkimus

Sähköinen liiketoiminta ei ole tuonut kustannussäästöjä

10.6.2002 16:20 Sähköisen liiketoiminnan ratkaisuja hyödyntävät organisaatiot arvioivat sähköisen liiketoiminnan kehittämisen keskimäärin lisänneen kokonaiskustannuksia. Kokonaiskustannuksien uskotaan vähenevän sähköisen liiketoiminnan johdosta harvoissa organisaatioissa vuoteen 2004 mennessä.

Vaikka kustannussäästöt ovat tiukassa, on positiivisiakin vaikutuksia havaittavissa. Esimerkiksi asiakkaille tarjottavan informaation määrä on lisääntynyt selvästi sähköisen liiketoiminnan johdosta, ilmenee Market-Visio Oy:n tekemästä tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan sähköisen liiketoiminnan ratkaisuja toimittavat yritykset arvioivat sähköisen liiketoiminnan kehittämisen vaikutusten voimistuvan hyödyntäjäorganisaatioissa huomattavasti enemmän kuin hyödyntäjäorganisaatiot itse vuotta 2004 kohti mentäessä.

Tiedot perustuvat tutkimusyritys Market-Visio Oy:n tekemään tutkimukseen Kohti sähköistä yhteistyötä - sähköisen liiketoiminnan trendit 2002 - 2004. Tutkimus kartoittaa sähköisen liiketoiminnan kehityssuuntia suomalaisten sähköisen liiketoiminnan ratkaisuja hyödyntävien organisaatioiden ja niitä toimittavien yritysten näkemysten pohjalta.

Opettelutarvetta

Tuotteista ja toiminnasta asiakkaille tarjottavan informaation määrän sekä henkilöstön tarpeen opetella uusia asioita nähdään lisääntyneen selvästi sähköisen liiketoiminnan kehittämisen johdosta.

Vuotta 2004 kohti mentäessä sähköisen liiketoiminnan ratkaisuja hyödyntävät organisaatiot uskovat sähköisen liiketoiminnan kehittämisen lisäävän selvästi liikevaihdon ja asiakkaiden määrää, tuotteiden laatua, oman yrityksen kilpailukykyä sekä edelleen asiakkaille tarjottavan informaation määrää. Hyödyntäjäorganisaatiot eivät näe sähköisen liiketoiminnan vaikuttavan henkilöstön määrää vähentävästi vuoteen 2004 mennessä.

Market-Vision tutkimukseen haastateltiin 149 pääosin tietohallinnosta vastaavaa henkilöä ratkaisuja hyödyntävistä organisaatioista sekä 25 toimittajayritysten päällikkö- tai johtajatason edustajaa 15.03. - 15.04.2002 välisenä aikana.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ohjelmistovika häiritsee XM Satellite radiota

23.05.2007 XM Satellite -radion lähetyksiä on pari päivää häirinnyt ohjelmistovika, joka aiheutti yhteyden katoamisen yhteen kanavan neljästä satelliitista.


Kolme vuotta sitten

Nettipiraattien jäljitystä saksalaisittain

23.05.2009 Hampurilaisessa Promediassa työskentelee satakunta "etsivää", jotka jäljittävät laitonta musiikkilatausta verkossa herkeämättä. Vain jalkapallon liigaottelujen televisiolähetykset suovat heille lyhyen työrauhan.

.