Palmin tappio pieneni
26.6.2002 08:22 Maailman suurimman kämmentietokoneiden valmistajan Palm Incin tappio kaventui toukokuuhun päättyneenä neljäntenä vuosivarttina. Syynä oli kulujen pienentyminen ja myynnin toipuminen vuotta aiemmasta jaksosta, jolloin Palm kärsi uuden mallin myöhästymisestä.
Palmin nettotappio jaksolla oli 27,5 miljoonaa dollaria eli viisi senttiä osaketta kohti viime vuoden 392,1 miljoonasta dollarista eli 69 osakekohtaisesta sentistä.
Toukokuun loppuun päättyneellä vartilla yrityksen myynti kasvoi 41 prosenttia 233 miljoonaan dollariin vuotta aiemmasta 165 miljoonasta dollarista.
Tappioputkea riittää
Palm on tehnyt jo kuusi tappiollista vuosineljännestä peräkkäin USA:n talouden taantumisen myötä. Se kärsii myös markkinoiden kyllästymisestä; useimmilla sellaisen tarvitsevilla on jo kämmentietokone, eivätkä he näe syytä hankkia toista.
Palmin myynti on laskenut kilpailijoita enemmän. Sony Corp, Handspring ja Toshiba mm. myyvät laitteita, jotka ovat nopeampia, ja joissa on enemmän ominaisuuksia kuin Palmin laitteissa. Palm on tavallaan uudistunut liian hitaasti, että sen mallit olisivat herättäneet riittävästi kiinnostusta.
Ennusteita
Palm kuitenkin piti ennallaan aiemmat povauksensa tälle vartille. Se uskoo, että kuluvan vartin liikevaihto laskee 175-185 miljoonan dollarin paikkeille ja tappio ennen satunaisia kuluja on noin 40-45 miljoonaa dollaria.
Toisellla vartilla Palm uskoo pääsevänsä break-eveniin.
Tilivuoden 2003 liikevaihdon yritys olettaa pysyvän ennallaan noin miljardissa dollarissa. Toukokuuhun päättyneenä vuonna liikevaihto laski 34 prosenttia, kertoo Bloomberg.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Työttömyys kasvattaa miehen eroriskiä
23.05.2007 Tukholma - Ensin menee mieheltä työ, sitten vaimo? Näin onnettomasti ei onneksi aina käy, mutta mitä enemmän miehelle kertyy työttömyyspäiviä, sitä todennäköisemmin päättyy myös ihmissuhde, ruotsalaistutkimus osoittaa.
Kolme vuotta sitten
Facebookin arvo kymmenen miljardia?
23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- Jopa Kreikan ex-pääministeri pitää euroeroa hyvin mahdollisena 09:07
- Brysselin illallispöydässä eurobondeja ja elvytystä 10:01
- Suomisen tehtaalla vastustetaan potkuja ulosmarssilla 10:53
- BMW on arvokkain autobrändi 09:30
- » Taloussanomat.fi












