Benefon tulkitsee Elcoteq-kauppaa
2.7.2002 17:09 Maanantaina Elcoteqille t&k-toiminnastaan kolme neljäsosaa myynyt Benefon ei ole tyytyväinen julkisuudessa esitettyihin arvioihin kaupan merkityksestä yritykselle.
- Koska eilen julkistetun Elcoteq-sopimuksen vaikutuksista Benefonin liiketoimintaan ja sen näkymiin on esitetty puutteellisiakin tulkintoja, yhtiö esittää seuraavan yhteenvedon kyseisen sopimuksen arvioiduista keskeisistä vaikutuksista, yrityksen julkistamassa tiedotteessa todetaan. Tiedotteen allekirjoittajana on toimitusjohtaja Jorma Nieminen.
Benefonin perusväittämiä ovat mm. se, että yritys jatkaa mobiilin telematiikan liiketoiminnan kehittämistä aiemman liikesuunnitelman mukaisesti. Yhtiö siis tuo markkinoille suunnitelman mukaiset uudet mobiilin telematiikan tuotteet voimassaolevan suunnitelman mukaisessa aikataulussa.
Se, mitä tuotteet ovat ja milloin niitä julkistetaan, ei selviä tiedotteesta. Suuri kysymysmerkki myyntikeskustelussa on ollutkin, mistä Benefon saa enää varoja tuotekehitykseen, eikä siihen tiedotteessa ole selkeää vastausta.
Toivo Amerikassa
Yritys petaa toivonsa kuitenkin Amerikan markkinoille ja se uskoo pystyvänsä rakentamaan itselleen globaalin johtoaseman mobiilin telematiikan markkinoilla.
Benefon aprikoi päätyvänsä kannattavaksi jo ensi vuonna.
Ei vaikutuksia myyntivalikoimaan
Sopimus Elcoteqin kanssa ei myöskään vaikuta myynnissä olevaan tuotevalikoimaan, johon kuuluvat Esc!-, Track-, Exion-, Q- ja Twin-puhelimet.
Benefonin tuotekehitysyksikköön jää 30 alan ammattilaista, jonka yritys uskoo riittävän "mobiilin telematiikan tuotesuunnitelman toteuttamiseen". T&k-yksikkö kuitenkin tukeutuu Elcoteqille myydyn yksikön palveluihin.
Lisäksi Benefon uskoo sopimuksen myönteisten taloudellisten vaikutusten "olevan merkittävät, mikä olennaisella tavalla
tukee liikesuunnitelman toteuttamista".
Takana menetetty suuruus
Benefonilla lienee takana loistava tulevaisuus. Mutta on helppo olla jälkiviisas ja todeta, että yrityksen olisi pitänyt liittoutua jonkun toisen matkapuhelinvalmistajan kanssa viimeistään niihin aikoihin, kun se kamppaili saadakseen ensimmäisen gsm-puhelimensa markkinoille.
Senjälkeen yritys on ollut kuitenkin teknisesti matkapuhelinpuolella jälkijunassa viimeaikojen paikannusteknologiaa lukuunottamatta, mutta globaaliksi peluriksi nouseminen alalla vaatii sitä rahaa, mitä Benefonilla tuskin on.
Olennaisin pointti tiedotteessa oli ehkä se, että Benefonilla säilyvät oikeudet tuotteisiinsa ja teknologiaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matkapuhelu Mt. Everestin huipulta onnistui
23.05.2007 Brittiläinen vuorikiipeilijä onnistui maanantaiaamuna soittamaan ensimmäisen matkapuhelun Mount Everestin huipulta.
Kolme vuotta sitten
Spice-mallin merkitys korostuu
23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- Jopa Kreikan ex-pääministeri pitää euroeroa hyvin mahdollisena 09:07
- Brysselin illallispöydässä eurobondeja ja elvytystä 10:01
- Suomisen tehtaalla vastustetaan potkuja ulosmarssilla 10:53
- BMW on arvokkain autobrändi 09:30
- » Taloussanomat.fi












