Vivendin Messier eroaa
2.7.2002 09:04 Ranskalaisen maailman toiseksi suurimman mediajätin Vivendi Universal SA:n kiistoja herättänyt pääjohtaja Jean-Marie Messier eroaa yrityksen hallituksen painostuksesta.
Vivendi Universalin vesiyhtiöstä maailman toiseksi suurimmaksi mediayhtiöksi luotsannut Messier suostui eroamaan, kun hänelle luvattiin hänen seuraajansa olevan ranskalainen.
- Minä loin tämän yrityksen tiimini kanssa. Rakastan sitä intohimoisesti, 45-vuotias entinen pääjohtaja kertoi Bloombergin mukaan.
Messier päätti jättää Vivendin, koska ei mielestään voinut johtaa yhtiötä, jonka hallitus on jakaantunut kahtia. Hallituksen eurooppalaiset jäsenet seisoivat Messierin takuumiehinä, kunnes viime viikonloppuna muuttivat mieltään. Amerikkalaiset edustajat ovat vaatineet Messierin eroa jo pidempään, ja haluaisivat jakaa Vivendin kahtia, eurooppalaisten ja amerikkalaisten mediaomistusten mukaan.
Fourtou väliaikaisCEO:ksi?
Messierin ranskalaiset takuumiehet hallituksessa hylkäsivät hänet kysyttyään Aventi SA:n Jean-Rene Fourtouta väliaikaiseksi pääjohtajaksi yritystä lähellä olevat tahot kertoivat.
Messierin lähtöhetki koitti, kun yrityksen osakkeen arvo oli laskenut vuoden 2000 korkeuksista ja vienyt 126 miljardia dollaria markkina-arvosta.
Yritysostoista tappiokirjauksia
Messier nosti Vivendin vesiyhtiöstä media-alan kakkoseksi heti AOL Time Warner Incin jälkeen, mutta yritysostoista vuonna 2001 kirjatut 13,4 miljardin tappiot olivat liian kova pala purtavaksi.
Kuka tahansa tuleva pääjohtaja onkin, hänen on toimittava nopeasti, sillä Moody´s luokitti Vivendin lainat roskastatukseen maanantaina.
Vivendin osakkeitten arvo on laskenut 20 prosenttia alle sen, mitä ne olivat, kun Messier tuli valtaan 1996. Yrityksen osakkeet ovat menettäneet maaliskuun 2000 huippuarvostaan 141,6 euroa jo 83 prosenttia.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Työsuhdekännykän käytön ohjeistuksissa on isoja eroja
24.05.2008 Helsingin Sanomien mukaan yritysten ja yhteisöjen ohjeistukset työsuhdekännykän käytöstä ja valvontakäytännöt vaihtelevat huomattavasti.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Kuumat alat - täältä insinööri löytää töitä 07:40
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- » Taloussanomat.fi













