Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ristiriitaisia signaaleja

USA:n talous hitaassa kasvussa

4.7.2002 10:26 USA:n palvelutalous kasvoi kesäkuussa viidettä kuukautta putkeen, mutta hitaammin kuin toukokuussa. Tehdastilaukset puolestaan kasvoivat toukokuussa odotettua nopeammin, mutta mitään radikaalia nousua ei näytä olevan näköpiirissä.

Yksityinen tutkimusryhmä Institute for Supply Management (ISM) julkistaa palveluteollisuusindeksiä, joka kesäkuussa osoitti lukemaa 57,2. Toukokuussa indeksi oli vielä 60,1 pisteessä. Analyytikot olivat povanneet 58,8 pistettä. Luvut yli 50 pisteen merkitsevät kuitenkin kasvua.

Tehdastilaukset nousivat kolmatta kuukautta peräjälkeen. Toukokuussa kasvu oli 0,7 prosenttia. Kauppaministeriön mukaan kasvua ruokki tietokonetuotteiden ja koneiden kysyntä, Reuters kertoo. Kasvu oli samansuuruinen kuin edellsessäkin kuussa ja ylitti analyytikkojen puolen prosentin veikkauksen.

Kurssit ovat alhaalla

Työttömyysavun määrä tippui alimilleen maaliskuussa, mutta silti avun piiriin kuuluu nyt noin 3,7 miljoonaa amerikkalaista.

Kun keittoon vielä lisätään osakekurssien alhaisuus, talouden kuva ei näytä kovin ruusuiselta. Irtisanomisten määrä on ollut laskussa, mutta yritykset näyttävät olevan haluttomia palkkaamaan uusia työntekijöitä.

Talouden odotuksia häiritsee myös terrorismin pelko. Tänään on USA:n itsenäisyspäivä, ja terrori-iskun pelätään tapahtuvan Amerikan maaperällä.

Kuluttajia kiinnostaa luotonotto

Matalat korot ruokkivat kotitalouksien lainanottohaluja ja mm. asuntojen hankkimista. Kuluttajasektorin odotetaankin avittavan talouden kasvuun - ennemmin tai kuten nyt näyttää, myöhemmin.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Gozi-troijalainen sai parannetun version

23.05.2007 Venäläisen Gozi-troijalaisen uudempi variantti on kuukauden verran levinnyt verkossa. Parin tuhannen kotikäyttäjän henkilökohtaisia tietoja on tuossa ajassa päätynyt troijalaisen jäljiltä vääriin käsiin.

.