Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Enfo vaikuttaa tulokseen

Tekla puolitti tulosennusteensa

10.7.2002 10:05 Tekla Oyj laski kuluvan vuoden liikevaihdon sekä kasvu- että tulosarvioitaan. Tuloksen laskuun vaikuttaa myös välimiesoikeuden päätös noin 0,65 miljoonan euron verran.

Tekla laski kuluvan vuoden liikevaihdon kasvuarviotaan 20 prosenttiin ja liiketuloksen arviotaan viiteen prosenttiin. Aiemmat arviot olivat yli 30 ja kymmenen prosenttia.

Liikevaihdon alentumisen lisäksi tulokseen vaikuttaa välimiesoikeuden viime viikolla antama päätös Tekla Oyj:n ja Enfo Group Oyj:n välisessä erimielisyydessä.

Välimiesoikeuden päätöksen mukaan Teklan Enfolta ostamien ohjelmistoliiketoimintojen liikearvo nousee 3,52 miljoonalla eurolla.
Lisäys poistetaan samassa 15 vuoden ajassa kuin alkuperäinen vuonna 2001 kirjattu liikearvo. Vuoden 2002 tulosta rasittavat liikearvon
lisäyksestä kirjattavat kuluvan ja edellisen vuoden poistot, jotka ovat yhteensä 0,33 miljoonaa euroa.

Tulosheikennys 0,65 miljoonaa euroa

Kertaluonteiset oikeudenkäynti- ja korkokulut ovat yhteensä noin 0,32 miljoonaa euroa, jotka yritys kirjaa vuoden 2002 toiselle vartille. Välimiesoikeuden päätös heikentää Teklan vuoden 2002 tulosta kaikkiaan 0,65 miljoonalla eurolla.

Teklan liikevaihto jää vuoden 2002 toisella neljänneksellä aiempia odotuksia alhaisemmaksi. Rakennusalan ohjelmistojen
kysyntä on vuoden toisella vartilla ollut odotuksia hiljaisempaa erityisesti Pohjois-Amerikan markkinoilla. Energy & Utilities -liiketoiminta-alueen kasvua on hidastanut se, että toimialan ja yritysten liiketoimintajärjestelyt ovat kypsyneet verkkotietojärjestelmien investointipäätöksiksi arvioitua hitaammin.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

STT suitsii uutistensa luvatonta käyttöä

23.05.2007 STT ryhtyy valvomaan tarkemmin ketkä käyttävät heidän tuottamia uutisia. Asiasta kertoi toimituspäällikkö Olli Kemppainen, joka puhui Fast Search & Transfer ASA -hakukoneyhtiön seminaarissa tänään.


Kolme vuotta sitten

Facebookin arvo kymmenen miljardia?

23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.

.