Soneran SmartTrust sai riskirahaa
31.7.2002 11:52 Kolmen pääomasijoitusyhtiön, Carlyle Groupin, GE Equityn sekä Eqvitec Partnersin, muodostama ryhmittymä sijoittaa yhteensä 35
miljoonaa euroa, eli SmartTrustin vuosiliikevaihdon verran Soneran Oyj:n kokonaan omistamaan ruotsalaiseen tytäryhtiöön, Sonera SmartTrust AB:hen.
- SmartTrust AB harjoittaa SmartTrust-liiketoimintaa ja on Sonera SmartTrust-ryhmän emoyhtiö. Carlyle toimii Carlyle Europe Venture Partners Fund -rahastonsa kautta ryhmittymän pääsijoittajana. Järjestelyn seurauksena Soneran omistusosuus Sonera SmartTrust AB:ssa laskee 39,3 prosenttiin, Soneran julkistamassa tiedotteessa kerrotaan.
- Näiden kolmen pääomasijoitusyhtiön asiantuntemuksella laajennamme ja vahvistamme SmartTrustin omistusrakennetta kokeneilla ohjelmisto- ja matkaviestinmarkkinoiden toimijoilla. Sonera tulee edelleen olemaan merkittävä SmartTrustin vähemmistöosakas, jolla on omistuksensa kautta mahdollisuus päästä hyötymään SmartTrustin tulevaisuuden tuotoista ja innovaatioista myös tulevaisuudessa. Sonera tulee jatkossakin
osallistumaan SmartTrustin kehittämiseen, toteaa SmartTrustin hallituksen puheenjohtaja ja Soneran strategiajohtaja Niklas Sonkin.
Järjestelyn liittyen SmartTrust AB:n hallitus tulee käynnistämään toimet uuden optiopohjaisen henkilöstön kannustusohjelman rakentamiseksi. Tämä tulee korvaamaan SmartTrustin vanhan optio-ohjelman.
Sonera SmartTrustin liikevaihto vuonna 2001 oli 36 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta 64 prosenttia muodostui ohjelmistotuotteista. Osapuolet arvioivat järjestelyn saatavan lopulliseen päätökseen kahden kuukauden kuluessa, mikä edellyttää mm. EU-kilpailuviranomaisten hyväksyntää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
IDC: erp-markkina tervehtyi
23.05.2007 Toiminnanohjausratkaisut kävivät odotettua paremmin kaupaksi viime vuonna Länsi-Euroopassa, tutkimusyhtiö IDC arvioi alustavien lukujensa pohjalta.
Kolme vuotta sitten
Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen
24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- Jopa Kreikan ex-pääministeri pitää euroeroa hyvin mahdollisena 09:07
- Brysselin illallispöydässä eurobondeja ja elvytystä 10:01
- Suomisen tehtaalla vastustetaan potkuja ulosmarssilla 10:53
- » Taloussanomat.fi












