Erto jätti Tiekeä koskevan lakkovaroituksen
23.8.2002 15:07 Erityisalojen toihenkilöliitto Erto jätti perjantaina Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:tä, Tiekeä koskevan lakkovaroituksen valtakunnansovittelijan toimistoon. Työntekijäpuolen mukaan taustalla on työnantajan täydellinen haluttomuus keskustella työolojen kehittämisestä Erton kanssa.
Asiantuntija Matti Hellsten Ertosta korostaa, että asia menee piirisovittelijan hoidettavaksi, ja neuvottelut alkavat joko ensi tai seuraavalla viikolla.
- Kaikki pohjautuu vuosi sitten vallinneeseen tilanteeseen, jolloin työsopimukset pohjautuivat Tieken sisäiseen ohjesääntöön. Kun työantaja ryhtyi sitä muuttamaan, työntekijät alkoivat järjestäytyä Ertoon. Samaan aikaan työnantaja järjestäytyi työnantajaliittoon. Nyt ei Tieke eikä työnantajaliitto suostu keskustelemaan kanssamme.
Työntekijäpuolen näkemyksen mukaan Tieke työnantajana pyrkii yksipuolisilla päätöksillä huonontamaan eräitä nykyisiä työehtoja. Tämä toiminta on ollut määrätietoista jo ennen kuin Tieke järjestäytyi työnantajana ja on jatkunut senkin jälkeen muun muassa uudella toimisäännöllä, jota on jaettu työntekijöille kesällä.
- Työntekijät eivät voi hyväksyä tuollaista sanelupolitiikkaa ja ovat useissa eri yhteyksissä ilmaisseet halukkuutensa neuvotteluihin, mutta työnantaja on ne kaikki jyrkästi torjunut. Erto on lupautunut toimimaan työntekijöiden puolesta asiassa ja tehnyt Tiekelle neuvottelutarjouksen, johon Tieke on
vastannut torjuvasti, korostetaan Tieken työntekijöiden kannanotossa.
Kannanoton mukaan pääasiallisin tavoite on ollut luoda Tiekeen työnantajan ja työntekijöiden molemminpuolisia oikeuksia kunnioittava normaaliin työsuhdekäytäntöön ja työpaikkademokratiaan kuuluva neuvottelujärjestelmä, jolla työehtoihin tai vastaaviin kuuluvista asioista neuvotellaan etukäteen ja asiat ratkaistaan tavalla, johon molemmat osapuolet voivat sillä hetkellä sitoutua.
Jos sopua ei löydy, lakko alkaisi maanantaina 9. syyskuuta klo 7.00 ja se koskisi vähän alle 20 työntekijää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ohjelmistovika häiritsee XM Satellite radiota
23.05.2007 XM Satellite -radion lähetyksiä on pari päivää häirinnyt ohjelmistovika, joka aiheutti yhteyden katoamisen yhteen kanavan neljästä satelliitista.
Kolme vuotta sitten
Nettipiraattien jäljitystä saksalaisittain
23.05.2009 Hampurilaisessa Promediassa työskentelee satakunta "etsivää", jotka jäljittävät laitonta musiikkilatausta verkossa herkeämättä. Vain jalkapallon liigaottelujen televisiolähetykset suovat heille lyhyen työrauhan.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- Jopa Kreikan ex-pääministeri pitää euroeroa hyvin mahdollisena 09:07
- Brysselin illallispöydässä eurobondeja ja elvytystä 10:01
- Suomisen tehtaalla vastustetaan potkuja ulosmarssilla 10:53
- » Taloussanomat.fi












