Tietotekniikka liitettävä osaksi yrityksen strategiaa
10.9.2002 11:23 it-investoinnit tuottavat parhaiten, kun yritysjohto mieltää tietotekniikan liiketoimintaansa aidosti tukevaksi välineeksi ja toimii sen mukaa", sanoo Fujitsu Siemens Computersin pääjohtaja Adrian von Hammerstein.
- Yritysjohdon on hyvä pysähtyä jokaisen investointipäätöksen edessä ja miettiä, miksi se investoi ja miten ohjelmistot, järjestelmät ja prosessit tukevat toisiaan.
Hammerstein puhui tiistaina yhtiön Enterprise 2002 -seminaarissa Helsingissä.
Heilahteleva taloudellinen tilanne ja epävarma tulevaisuus ovat yritysten päätöksentekoa ohjaavia aikamme tunnusmerkkejä. Epävarmuuden kasvaessa ja liiketoiminnan kannattavuuden ollessa uhattuna yritykset hakevat kustannussäästöjä muun muassa informaatioteknologiasta.
Hammerstein näkee tietohallinnon keskittämisen eli konsolidoinnin merkittävänä mahdollisuutena.
- Tuottavuuden kasvattamisen voi aloittaa esimerkiksi it-infrastruktuurin konsolidoinnilla. Sen jälkeen vuorossa ovat sovellukset ja liiketoimintaprosessit, joiden pitää puhua samaa kieltä, tukea pyrkimystä samaan päämäärään.
Kustannuksia alas
Hammerstein on myös johtamassaan yhtiössä yrittänyt pyrkiä samaan tavoitteeseen. Fujitsu Siemens Computers on fuusionsa jälkeen yhdistänyt paikalliset myynnin erp-järjestelmät yhteen keskitettyyn järjestelmään. Sen jälkeen muun muassa tilausten prosessointiaika on lyhentynyt 30 minuuttiin. Investointi maksoi itsensä takaisin18 kuukaudessa. Yritys on myös ottanut käyttöön Siebel-pohjaisen asiakkuudenhallintajärjestelmän, jota käyttää tällä hetkellä 2 300 myynnin ammattilaista 23 eri Euroopan maassa.
Kokonaisvaltaiseen i2-pohjaiseen tilaustoimitusketjun hallintajärjestelmään yhtiö investoi noin 10 miljoonaa euroa. Sen seurauksena jakelun luotettavuus on parantunut 10 prosenttiyksikköä. Tähän mennessä järjestelmällä on saavutettu kustannussäästöjä 15 miljoonan euron edestä.
Infrastruktuurin, sovellusten ja liiketoimintaprosessien yhdistäminen on Fujitsu Siemens Computersilla mahdollistanut tiedon ja tapahtumien tehokkaan jakamisen yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa, komponenttien oikea-aikaiset toimitukset ja automaattisen Siebel-pohjaisten tarjousten muuttamisen valideiksi SAP-tilauksiksi. Konsernitason raportointi tapahtuu eri sovellusten yli saman tietokannan pohjalta.
- Mobiiliteetti on oiva keino allokoida yrityksen resursseja ja tehostaa organisaation toimintaa. Konsolidoinnin tarjoamat sovellusnäkymät ovat tärkeitä myös mobiilikäyttäjälle., Hammerstein toteaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












