A Companyn miinus syveni alkuvuonna
16.9.2002 13:39 Pääomasijoitusyhtiö A Company Finland Oy:n heinäkuun lopussa päättynyt yhdeksän kuukauden tilikausi toi yhtiölle -0,78 miljoonaa euroa miinusta ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja, kun vuotta aimmin miinusta kertyi -0,49 miljoonaa euroa. Myös liikevaihto laski 1,05 miljoonaan euroon edellisvuoden 1,07 miljoonasta eurosta.
Yhtiön osakekohtainen tulos puolittui edellisvuoden vastaavan jakson -0,002 eurosta -0,004 euroon. Yhtiön omavaraisuusaste laski noin 97 prosentista reiluun 91 prosenttiin.
A Company selitti tappiota liiketoiminnan kuluilla ja kahden osakkuusyhtiönsä arvonalennuksilla.
Noitatieto ja Able Media lopettivat
Jo aiemmin velkasaneeraukseen haettu Noitatieto Oy haki itsensä konkurssiin 27. elokuuta. A Company omisti yhtiöstä 34 prosenttia. Viime toukokuussa Port Able Media Platforms Oy Ltd päätti ajaa itsensä alas heikkojen kehitysnäkymien vuoksi. A Company nollasi taseessaan molemmat yhtiöt.
A Company kuitenkin arvioi, ettei kummallakaan alaskirjauksella ole enää merkittävää vaikutusta yhtiön talouteen.
A Company arvioi loppuvuotensa sujuvan edelleen epävarmoissa merkeissä. Se katsoo exit-mahdollisuudet vähäisiksi, mutta vastapainoisesti hankittavien yhtiöiden arvojen olevan realistisempia. Näin ollen sen osakkuus- ja tytäryhtiöiden määrä säilyy loppuvuonna ennallaan tai kasvaa nykyisestä 18:sta.
Jatkossa A Company saattaa hankkia myös enemmistöosuuksia yhtiöistä, kun se tähän saakka on tyytynyt noin kolmanneksen tai neljänneksen osuuksiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwish aikaistaa laulajan julkistusta uutuusbiisin nettivuodon vuoksi
23.05.2007 Suomalainen hevibändi Nightwish kertoo verkkosivuillaan aikaistavansa uuden sinkkunsa julkaisua. Syynä on kappaleen vuotaminen internetiin.
Kolme vuotta sitten
Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen
24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Lehti: EKP perusti salaisen Kreikka-ryhmän 12:46
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Espanja pyytää EKP:a aloittamaan tukiostot 12:37
- Selvitys: Fukushiman säteily jäi turvarajojen sisään 12:47
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- » Taloussanomat.fi












