Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Saksalaisten vuoro

Deutsche Telekom vähentämässä jopa 55 000 työpaikkaa

9.10.2002 07:18 Euroopan suurin teleoperaattori, Deutsche Telekom AG aikoo vähentää vuoden 2005 loppuun mennessä vähintään viidenneksen henkilökunnastaan eli 46 000 työpaikkaa. Pahimmassa tapauksessa leikkaukset voivat kasvaa 55 000 työpaikkaan.

Jos pienempi arvio toteutuu, 35 000 työpaikkaa häviää Saksasta ja 11 000 muista maista. Viime viikolla yhtiö arvioi leikkaustarpeeksi 29 500 työpaikkaa lähinnä sen T-Com -lankapuhelinyhtiöstä.

DT yrittää kuitenkin Die Weltin mukaan järjestellä irtisanottaville pehmeämpää laskua kuten uudelleensijoittamista ja luonnollista poistumaa. Yhtiön palkkalistoilla oli viime vuoden lopulla 242 000 työntekijää ympäri maailmaa.

Aiemmin Saksan valtion omistama telemonopoli on vähentänyt jo 100 000 työpaikkaa vuonna 1996 toteutetun yksityistämisen jälkeen.

Velkaa alas

Deutsche Telecomilla on velkaa tällä hetkellä 64 miljardia euroa, ja se on sitoutunut pudottamaan lainamääränsä 50 miljardiksi euroksi 2003 loppuun mennessä.

Yhtiö toivoo kaapelitelevisioverkkonsa myynin tuottavan sille 3,5 miljardin euron kertatulon; todellisuudessa myyntihintaa jäänee selvästi alle yhtiön tavoitteen. Muita ainakin osittain kaupan olevia yksiköitä ovat lehtitietojen mukaan internet-palveluja tarjoava T-Online International AG ja venäläinen mobiilioperaattori OAO Mobile TeleSystems.

Yhtiö etsii kiivaasti myös uutta toimitusjohtajaa heinäkuussa eronneen Ron Sommerin jälkeen. DT:n odotetaan kertovan uudesta nimityksestä marraskuun lopussa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Flash-muistien pelikenttä vavahtaa

23.05.2007 Intel, STMicroelectronics ja pääomasijoittaja Francisco Partners muodostavat uuden yhtiön, joka toimittaa flash-muisteja muun muassa matkapuhelimiin, pc:ihin, digikameroihin ja mp3-soittimiin.


Kolme vuotta sitten

Nettipiraattien jäljitystä saksalaisittain

23.05.2009 Hampurilaisessa Promediassa työskentelee satakunta "etsivää", jotka jäljittävät laitonta musiikkilatausta verkossa herkeämättä. Vain jalkapallon liigaottelujen televisiolähetykset suovat heille lyhyen työrauhan.

.