Basware löysi maailmalta vahvan kasvu-uran
10.10.2002 12:16 Talousohjelmistoja kehittävän Basware Oyj:n liikevaihto tammi-syyskuussa kasvoi noin 67 prosenttia reiluun 14 miljoonaan euroon ja tulos ennen veroja 1,26 miljoonaan euroon. Vuosi aiemmin tulos oli vain 0,37 miljoonaa euroa.
Heinä-syyskuussa Baswaren liikevaihto kasvoi 63,5 prosenttia noin 4,8 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin vaihto kertyi 2,9 miljoonaa euroa.
Omien tuotteiden myynti tammi-syyskuussa oli liikevaihdosta reilut 64 prosenttia, kun vuotta aiemmin niiden osuus oli 68,5 prosenttia. Kansainvälisen myynnin osuus oli 31 prosenttia, kun vuotta aiemmin sen osuus oli vain 16,6 prosenttia.
Yhtiö muutti elokuussa strategiaansa suunnata Euroopan sijasta globaaleille markkinoille. Basware pyrkii nyt yhdeksi alansa johtavista ohjelmistoyrityksistä BasWare-brandilla.
Baswaren sähköinen liiketoiminta kasvoi lähes 86 prosenttia, minkä osuus kokonaisliikevaihdosta on jo yli 80 prosenttia. Talousohjauksen liikevaihto kasvoi vajaat 19 prosenttia noin viidennekseen liikevaihdosta.
Voitto repesi
Yhtiö kasvatti liikevoittoaan 531 prosenttia 1,16 miljoonaan euroon. Heinä-syyskuussa voitto kasvoi 247 prosenttia 492 000 euroon. Ennen satunnaiseriä ja veroja voitto kasvoi 1,26 miljoonaan euroon.
Baswaren henkilöstön määrä kasvoi edellisvuoden 147:stä syyskuun lopun 235 työntekijään. Heinä-syyskuussa henkilöstö kasvoi edellisestä neljänneksestä 17,5 prosenttia.
Viime vuoden tasolla
Yhtiö uskoo liiketoimintansa kehittyvän tänä vuonna viime vuoden tahtia, mutta liikevoiton olevan viime vuotta parempi eli noin 10 prosenttia liikevaihdosta.
Se muistuttaa neuvottelevansa jatkuvasti yritysostoista ja muista yhteistyömalleista jakelukanavan ja tuotetarjonnan vahvistamiseksi.
Basware aikoo siirtyä vuoden sisällä Helsingin pörssissä NM-listalta päälistalle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Gozi-troijalainen sai parannetun version
23.05.2007 Venäläisen Gozi-troijalaisen uudempi variantti on kuukauden verran levinnyt verkossa. Parin tuhannen kotikäyttäjän henkilökohtaisia tietoja on tuossa ajassa päätynyt troijalaisen jäljiltä vääriin käsiin.
Kolme vuotta sitten
Spice-mallin merkitys korostuu
23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Lehti: EKP perusti salaisen Kreikka-ryhmän 12:46
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Espanja pyytää EKP:a aloittamaan tukiostot 12:37
- Selvitys: Fukushiman säteily jäi turvarajojen sisään 12:47
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- » Taloussanomat.fi












