Nintendo valittaa EU:n jättisakoista
30.10.2002 17:43 Nintendo ilmoitti keskiviikkona hyväksyvänsä selvitystyön tuloksena sen, että vuoteen 1998 asti osa yrityksen jakeluun liittyvistä toiminnoista ei ollut EU:n kilpailulainsäädännön mukaisia. EU:n komissio läimäytti aikaisemmin keskiviikkona japanilaisyritykselle 149 miljoonan euron sakot hintojen järjestelystä.
Komission päätöksen mukaan tietyt Nintendon jakeluun liittyvät käytännöt Euroopassa vuoteen 1998 asti eivät olleet EU:n kilpailulainsäädännön mukaisia. Erityisesti komissio havaitsi, että Nintendo toimillaan rajoitti EU:n sisällä tapahtunutta kaupankäyntiä.
Nintendo ilmoittaa korjanneensa jakeluun liittyviä toimintojaan Euroopassa. Tänä päivänä Nintendon tuotteiden jakelu ei ole ristiriidassa EU:n kilpailulainsäädännön tai tavaroiden vapaan liikkumisen periaatteen kanssa, yrityksestä huomautetaan.
- Nintendo on ottanut päätöksen huomioon aikaisemmassa suunnittelussaan, joten päätöksellä ei ole vaikutusta Nintendon tämän tilikauden liiketoiminnalliseen tai taloudelliseen tulokseen. Sakon yllättävästä suuruudesta johtuen Nintendo tulee valittamaan päätöksestä, kerrotaan japanilaisyrityksen tiedotteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Skype-puhetta pienyrityksille
23.05.2007 Skype on esitellyt tuotepaketin, jolla pienyritykset voivat siirtyä tiedotteen mukaan vaivattomasti käyttämään Skype-ohjelmistoa. Paketti on alkuun tarjolla kolmessatoista maassa, Suomi mukaan lukien.
Kolme vuotta sitten
Saksan suurimmassa pankissa tietoturvarikkomus
23.05.2009 Deutsche Bahnin ja Deutsche Telekomin tietosuojaskandaalin jälkeen on nyt myös Deutsche Bankissa tullut ilmi tietojen väärinkäyttöä. Saksan rahoitustarkastus Bafin on alkanut Handelsblattin mukaan tutkia Saksan suurimman pankin turvaosaston mahdollisia lakien tai sisäisten sääntöjen rikkomuksia.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Lehti: EKP perusti salaisen Kreikka-ryhmän 12:46
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Espanja pyytää EKP:a aloittamaan tukiostot 12:37
- Selvitys: Fukushiman säteily jäi turvarajojen sisään 12:47
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- » Taloussanomat.fi












