Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Strategia uusiksi

Startel vähentää 25 työntekijää, Kivelästä toimitusjohtaja

31.10.2002 15:14 SanomaWSOY Oyj -konserniin kuuluva Startel Oy vähentää henkilökuntaansa 25 henkilöllä vuoteen 2004 mennessä. Yhtiö on käynnistänyt asiasta yt-neuvottelut. Samalla tiivistetään Taloussanomien ja Helsingin Sanomien välistä markkinointi- ja teknistä yhteistyötä.

Tällä hetkellä muun muassa Taloussanomia kustantavan Startelin palveluksessa työskentelee 95 työntekijää. Sanoma-konserni pyrkii säästämään leikkauksilla vuositasolla noin 1,5 miljoonaa euroa vuodesta 2004 lähtien.

Osana leikkauksia Taloussanomat saa uuden sisältöstrategian.

- Uudella sisältöstrategialla taataan, että hyvä kehitys voi jatkua ja jopa vauhdittua. Taloussanomat panostaa nyt kasvuun ja kannattavuuteen, perustelee Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja ja Startel Oy:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Kievari.

Kivelästä toimitusjohtaja

Startelin toimitusjohtajaksi on samalla nimitetty yhtiön kaupallinen johtaja YTK, MBA Kari Kivelä. Hän aloittaa uudessa tehtävässä ensi vuoden alussa. Kivelä on aiemmin työskennellyt Jippii Group Oy:n varatoimitusjohtajana ja Janton Oy:n johtajana.

Startelin nykyinen toimitusjohtaja (oto) Martti Ojares jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.

Taloussanomia kustantavan ja uutistoimisto Startelin omistavan Startel Oy:n liikevaihto on 13,2 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.