Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuomio tai sitten ei

Microsoftin kilpailusyytteessä ratkaisu perjantaina

1.11.2002 07:52 Ohjelmistojätti Microsoft Corporationin kilpailunestosyytteissä kuullaan ratkaisuja tänään perjantaina. Tuomari Colleen Kollar-Kotelly kertoo tänään ratkaisunsa, rangaistaanko Microsoftia kilpailun estämisestä vai vapautuuko se mahdollisesti kaikista syytteistä. Ratkaisu voi jopa päättää Microsoftin monivuotisen kujanjuoksun syytesateessa.

Nyt annettava tuomio on jatkoa oikeuden kesäkuussa 2001 tekemään ratkaisuun, jossa Microsoftin todettiin käyttäneen väärin windows-monopoliaan; tuolloin oikeus ei kuitenkaan lähtenyt vaatimaan yhtiön pilkkomista kahteen eri yhtiöön.

Microsoft pääsi sen jälkeen sopuun Yhdysvaltain oikeusministeriön ja yhdeksän osavaltion kanssa marraskuussa 2001. Sopimuksessa Microsoft salli pc-valmistajien asentaa koneisiin muitakin kuin Microsoftin ohjelmistoja muun muassa piilottamalla joitakin Microsoftin ohjelmistoja työpöydältä.

Yhdeksän irtosi

Kuitenkin yhdeksän muuta osavaltiota ilmoitti jatkavansa oikeudenkäyntiä Microsoftia vastaan vaatien tiukempia sanktioita. Näitä kapinavaltioita ovat Kalifornia, Connecticut, Florida, Iowa, Kansas, Massachusetts, Minnesota, Utah, West Virginia ja District of Columbia.

Ne vaativat muun muassa muutoksia windowsin kooditasolle, jotta käyttäjät voisivat hyödyntää sen kanssa helpommin muiden valmistajien sovelluksia. Niiden mielestä sanktiot tulisi pitää voimassa ainakin 10 vuotta.

Microsoftin mielestä vaaditut rangaistukset hyödyttävät liikaa kilpailijoita kuten AOL Time Warner Inc:iä ja Sun Microsystems Inc:iä ja estävät sitä kehittämästä käyttäjien kannalta parempia tuotteita.

Kollar-Kotellyn tuomiota odotetaan kello 16.30 Yhdysvaltain itärannikon aikaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

TJ Group - ja Satama-juristit kantelun kohteena

23.05.2007 Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on tehnyt Suomen asianajajaliitolle kantelun, joka koskee neljän tunnetun liikejuridiikkaan erikoistuneen asianajajan laskutusta.


Kolme vuotta sitten

Brittioikeus: huutokauppa ei vastuussa väärennetyistä tavaroista

23.05.2009 Brittiläinen oikeusistuin totesi, ettei eBay ole vastuussa huutokaupoissaan myytävistä väärennetyistä kosmetiikkatuotteista.

.