FiCom: Henkilöstömäärät eivät nouse 2003
5.11.2002 12:05 Suomalaisten tietoliikenteen ja -tekniikan yritysten liikevaihdot ovat edelleen kasvussa ja kasvun ennustetaan jatkuvan lievänä myös vuonna 2003. Yrityskohtaiset erot ovat kuitenkin suuria ja osassa yrityksistä liikevaihdot laskevat. Henkilöstömäärät ovat pienentyneet eikä niiden ennusteta kasvavan myöskään ensi vuonna.
Tiedot ilmenevät tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton FiCom ry:n raportista, jossa selvitettiin sen jäsenistön liikevaihto- ja henkilöstökehitystä vuosilta 2001 ja 2002 . Mukana oli myös arvion vuodelle 2003.
FiComin mukaan edellisen vuosikymmenen lopussa tietoliikenne- ja viestintätekniikka-ala eli voimakkaan kasvun aikaa. Vuonna 2000 kehitys kääntyi huonompaan suuntaan. Vuonna 2001 tuloksentekokunto heikentyi selvästi ja henkilöstömääriä ryhdyttiin vähentämään.
Liikevaihdot sen sijaan kasvoivat edelleen. Viime vuonna FiComin jäsenyritykset liikevaihdot kasvoivat keskimäärin kahdeksan prosenttia. Tänä vuonna kasvun arvioidaan olevan keskimäärin kolme prosenttia. Ensi vuonna liikevaihtojen ennustetaan kasvavan hieman tämänvuotista kasvua enemmän.
Liikevoitot laskussa
Keskimääräisesti liikevoitot laskevat vuonna 2002, mutta tässäkin kohden yrityskohtaiset erot ovat suuria. Liikevoittojen kehityssuunnan korjaamiseksi yrityksissä on tehty voimakkaita tehostamistoimenpiteitä. Investointiohjelmia on hidastettu ja alalla on toteutettu isojakin irtisanomisia. Vuonna 2003 liikevoittojen uskotaan paranevan.
Vuonna 2002 FiComin jäsenyritysten henkilöstömäärät pienenevät noin 11-14 prosenttia. Vuosi sitten yritykset ennustivat, että henkilökuntaa vähennetään vuosina 2001 ja 2002 yhteensä 5-10 prosenttia, eli ennusteet osoittautuivat liian optimistisiksi.
Väheneminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta alan työllisyyden pienenemisestä, sillä tässä luvussa näkyvät myös yrityskauppojen myötä uusiin yrityksiin siirtyneet työntekijät. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan teleliikennealan työllisyys pieneni vuoden 2001 tammi-syyskuusta vuoden 2002 tammi-syyskuuhun noin neljä prosenttia.
Useilla mittareilla arvioituna vuoden 2002 voidaan olettaa olevan alan aallonpohja. FiComin jäsenyritykset ennustavat yritysten kannattavuuden ja liikevaihtojen kehittyvän ensi vuonna positiivisesti. Henkilökunnan määrän ei sen sijaan oleteta kasvavan.
Kasvun esteenä on edelleen olemassa paljon epävarmuustekijöitä, joten ennusteet ovat hyvin varovaisia. Myönteisen kehityksen vauhdittajina voisivat toimia umts-liiketoiminnan käynnistyminen, laajakaistaliittymien lisääntyvä käyttö, multimediaviestintä sekä sähköisen asioinnin ja kaupankäynnin kasvu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: Kuka ostanee Research In Motionin?
23.05.2007 Teknologia-ala kiipesi kuuden vuoden huippulukemaan teollisuusosakkeiden jäädessä maanantaisille tasoilleen. Raakaöljyn laskenut hinta ja yrityskauppauutiset innostivat markkinoita, mutta toisaalta kauppaneuvottelut USA:n ja Kiinan välillä ovat kesken aiheuttaen oman jännityksensä.
Kolme vuotta sitten
Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen
24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Lehti: EKP perusti salaisen Kreikka-ryhmän 12:46
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Espanja pyytää EKP:a aloittamaan tukiostot 12:37
- Selvitys: Fukushiman säteily jäi turvarajojen sisään 12:47
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- » Taloussanomat.fi












