Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihto +28 %

Tekla kasvoi kannattavuuden kustannuksella

5.11.2002 09:21 Infrastruktuurin hallintaohjelmistoja toimittavan Tekla Oyj:n liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa yli 28 prosenttia edellisvuoden
vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 29,61 (23,03) miljoonaa euroa. Kannattavuus sen sijaan heikkeni. Liiketulos oli -2,45 (-0,13) miljoonaa euroa.

´Teklan mukaan liiketoiminnan kassavirta tammi-syyskuussa oli 2,48 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 78,1 prosenttia.

- Liikevaihto ei kehittynyt odotusten mukaisesti. Tämä johtuu erityisesti varovaisuudesta Yhdysvaltain teräsrakenneohjelmistojen markkinoilla ja hidastuneesta päätöksenteosta sähkön jakeluverkkojärjestelmissä. Muilla markkinoilla tilanne kehittyi odotetunlaisesti, kertoo Teklan toimitusjohtaja Seppo Ruotsalainen.

Hän painottaa, että Teklan tuotteiden kilpailukyky on itse asiassa parantunut.

- Markkinaosuutemme ja asemamme sekä rakennusalan että energia-alan ohjelmistomarkkinoilla on vahvistunut. Toimitukset on hoidettu aikataulussaan ja asiakastyytyväisyytemme on kohentunut. Panostamme edelleen strategiamme mukaisesti ydintuotteidemme ja toimintatapamme vahvistamiseen.

Vuonna 2003 Teklan painopiste on Ruotsalaisen mukaan kannattavuuden parantamisessa. Yhtiö ottaa vuoden alussa käyttöön uuden
toimintamallin, joka tähtää entistä tehokkaampaan ja fokusoidumpaan globaaliin toimintaan.

Kysyntä vilkastuu

Markkinasignaalien perusteella yhtiö uskoo rakennusalan ohjelmistojen kysynnän vilkastuvan Pohjois-Amerikassa jonkin verran vuoden loppua
kohti. Muilla keskeisillä markkina-alueillamme kehityksen odotetaan jatkuvan lähikuukausina nykyisenlaisena.

Tänä vuonna Tekla arvioi liikevaihtonsa kasvavan noin 10 prosenttia ja liiketuloksensa olevan positiivinen. Näkymiä tarkennettiin viimeksi
heinäkuussa, jolloin liikevaihdon arvioitiin tänä vuonna kasvavan 20 prosenttia ja liikevoiton olevan 5 prosentin tasolla.

Tulokseen vaikuttaa välimiesoikeuden 5.7.2002 antama tuomio Tekla Oyj:n ja Enfo Group Oyj:n välisestä erimielisyydestä, joka koski ohjelmistoliiketoimintakauppaan liittyvien keskeneräisten ohjelmistoprojektien tulouttamisperiaatetta. Välimiesoikeuden tuomio heikentää Teklan tulosta kaikkiaan 0,65 miljoonalla eurolla vuonna 2002.

Vuonna 2003 Teklan painopiste tulee olemaan kustannusten hallinnassa ja kannattavuuden parantamisessa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Kuka ostanee Research In Motionin?

23.05.2007 Teknologia-ala kiipesi kuuden vuoden huippulukemaan teollisuusosakkeiden jäädessä maanantaisille tasoilleen. Raakaöljyn laskenut hinta ja yrityskauppauutiset innostivat markkinoita, mutta toisaalta kauppaneuvottelut USA:n ja Kiinan välillä ovat kesken aiheuttaen oman jännityksensä.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.