Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuopion Puhelin ainut omistaja

Enfo Group lyhensi nimeään ja palasi Oy:ksi

6.11.2002 17:02 Enfo Group Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous päätti keskiviikkona muuttaa Enfo Group Oyj:n toiminimen Enfo Oy:ksi. Toiminimen muutos astuu virallisesti voimaan, kun yhtiön uusi nimi on merkitty kaupparekisteriin. Omistuksensa keskittymisen myötä yhtiö palaa Oy:ksi.

- Yhtiökokouksen päätökset ovat johdonmukainen jatko syksyllä 2001 alkaneelle linjaukselle, jolla Enfo keskittyy korkeatasoisten it-palvelujen tuottamiseen, kertoo toimitusjohtaja Seppo Valtonen.

Enfo Group Oyj:n ylimääräinen yhtiökokouksen päätös tarkoittaa, että Enfo Groupin muuttuu julkisesta osakeyhtiöstä yksityiseksi osakeyhtiöksi. Samalla yhtiö päätti myös, että se siirtyy arvo-osuusjärjestelmästä osakekirjajärjestelmään.

Kuopion Puhelin Oyj on hankkinut omistukseen kaikki Enfon osakkeet. Tämän myötä Valtosen mukaan on poistunut tarve pitää Enfo Oy:tä julkisena osakeyhtiönä.

Enfolla (ent. Tietosavo) on lähes 40 vuoden kokemus it-palvelujen tuottamisesta ja yhtiö on edelläkävijä sähköisten laskuratkaisujen sekä sähköisen tiedonvälityksen kehittämisessä. Enfo Oy on osa Kuopion Puhelin Oyj –konsernia.


Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja

11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.

.