SanomaWSOY porskuttaa myötätuulessa
7.11.2002 12:10 SanomaWSOY meni selkeästi eteenpäin vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 56 prosenttia 1 685 (1 077,4) miljoonaan euroon. Yrityksen liikevoitto oli 75,8 (45,6) miljoonaa euroa.
Yrityksen kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 549,5 (353,8) miljoonaa euroa ja liikevoitto 19,1 (15,4) miljoonaa euroa. Vuonna 2001 VNU:lta ostetun aikakauslehtiliiketoiminnan hankintameno alenee tarkistusten jälkeen 1 251 miljoonasta eurosta noin 1 206 miljoonaan euroon.
Liikevaihdon kasvu johtui yrityksen mukaan pääosin konserniin lokakuun 2001 alussa liitetyistä liiketoiminnoista, joihin kuuluvat nykyiset Sanoma Uitgevers, Sanoma Magazines Belgium, Sanoma Magazines International ja Aldipress. Liikevaihto kasvoi myös SWelcomissa, WSOY:ssä ja Rautakirjassa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi prosentin.
SanomaWSOY:ssä arvioidaan, että konsernin liikevaihto kasvaa vuoden loppuun mennessä runsaaseen 2,3 miljardiin euroon. Samalla liikevoitto kasvaa merkittävästi, noin 20 prosenttia.
Tammi-syyskuun aikana SanomaWSOY:n liikevoitto parani 66 prosenttia ja oli 75,8 (45,6) miljoonaa euroa. Liikevoittoa kasvattivat myyntivoitot ja uusien aikakauslehtitoimintojen liittäminen konserniin. Tulos ennen konserniliikearvon, liikearvon ja aineettomien oikeuksien poistoja (EBITA) oli 148,6 (59,0) miljoonaa euroa.
SanomaWSOY:n voitto ennen satunnaisia eriä oli 48,7 (45,0) miljoonaa euroa. Tulos verojen jälkeen oli 6,7 (29,9) miljoonaa euroa ja tulos osaketta kohden 0,00 (0,16) euroa.
Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli 88,9 (61,3) miljoonaa euroa ja rahavirta osaketta kohden 0,64 (0,44) euroa.
Sähköinen viestintä
SWelcomin liikevaihto kasvoi tammi - syyskuussa kaksi prosenttia ja oli 61,8 (60,4) miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kasvatti HTV:n laajakaistaisten internet-palvelujen hyvä menestys. Nelosen mainosmyynti jäi katsauskaudella hieman edellisvuotisesta mutta kääntyi kasvuun kolmannella neljänneksellä. Mainostuottojen osuus liikevaihdosta oli noin 56 prosenttia.
Liiketappio pieneni selvästi ja oli 14,1 (18,8) milj. euroa. Tappiota pienensivät erityisesti Nelosen toimilupamaksun puoliintuminen 1.7.2002 alkaen ja kustannusten aleneminen, 2ndheadin liiketoiminnan uudelleen suuntaamisesta saadut kustannussäästöt sekä HTV:n laajakaistaisten internetpalveluiden kasvu.
Tulosta heikensi puolestaan osakkuusyhtiö Suomen Urheilutelevisio Oy:n toiminnasta aiheutunut tappio.
SWelcomin kokonaisinvestoinnit olivat 5,5 (9,4) miljoonaa euroa. Suurimmat investoinnit kohdistuivat kysyntää vastaavasti HTV:n kaapeliverkon rakentamiseen ja kaapelimodeemitoimintaan.
Nelosen myynti laskuun
Nelosen mainosmyynti kääntyi kolmannella neljänneksellä lievään kasvuun. Tammi-syyskuun liikevaihto jäi kuitenkin hieman vertailukaudesta ja oli 35,3 (35,9) miljoonaa euroa. Mainosajan myynti oli 34,4 (35,4) miljoonaa euroa. Liiketappio pieneni 19 prosenttia.
SWelcom on hakenut kanavanippu C:tä koskevaa verkkotoimilupaa televerkkopalvelun tarjoamiseksi digitaalisessa maanpäällisessä televisioverkossa. SWelcom ei sen sijaan hakenut samalla kertaa haettavaksi julistettuja maanpäällistä digitaalista televisiotoimintaa koskevia ohjelmistotoimilupia. Liikenne- ja viestintäministeriö päättää toimilupien myöntämisestä tämän syksyn aikana.
HTV:n liikevaihto kasvoi tammi - syyskuussa 25 prosenttia. Liikevoitto oli vertailukautta selvästi parempi laajakaistaisten internetpalvelujen myynnin kasvun ansiosta. Syyskuun lopussa HTV:n kaapeliverkkoon oli kytkettynä 228 000 taloutta. Näistä lähes 12 600 oli uusia tänä vuonna liitettyjä asiakastalouksia, ja loppuvuonna talouksia liitetään vielä lähes 3 000.
HTV:n liittymäkehityksen odotetaan jatkuvan vahvana myös lähivuosina. Laajakaistainen internetliittymä oli syyskuun lopussa yli 27
200:lla HTV:n asiakkaalla.
Televisiomainosmarkkinat ovat kehittyneet vuonna 2002 arvioitua heikommin, eikä syntynyttä eroa liikevaihtotavoitteeseen ole mahdollista kuroa kiinni loppuvuonna. SWelcomin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan noin kolme prosenttia vuonna 2002. Liiketappion arvioidaan edelleen pienenevän selvästi. Toimilupamaksun puoliintuminen vähentää Nelosen kustannuksia tänä vuonna noin 2,6 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä
10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












