Talentumin vuoden 1999 osakeostojen kohtalo ratkeamassa
12.11.2002 16:10 Syyteharkinta skandaalinkäryisessä rikosjutussa, jossa pöydällä ovat vuonna 1999 tapahtunut Talentum Oyj:n osakkeilla tehdyt kaupat, on viimein aikataulutettu.
- Tarkoitus on, että syyteharkinta saadaan suoritettua vuoden loppuun mennessä, mahdollisesti jo ennen joulua, kommentoi jutun syyttäjä Valtakunnan syyttäjänviraston syyttäjä Pekka Koponen.
Talentum Oyj:n hallituksen itsensä sekä erikseen ainakin yhtiön hallituksessa istuneiden Johannes Koroman ja Jukka Ant-Wuorisen Talentumin osakkeilla tekemiä kauppoja epäillään arvopaperilain sisäpiirisäädösten vastaisiksi.
Ennen pörssitiedotetta hankittu Talentumin oma osakepotti kasvoi kevään ja kesän aikana vuonna 1999 erillisostoilla 116 700 osakkeeseen, ja heitti osakekurssin rajuun nousuun.
Talentumia vaanii yhteisösakko omien osakkeiden ostosta, jos esitutkinta-aineisto ei raukea valtakunnansyyttäjän käsiin. Syyttämispäätöksellä oikeussaliin jutussa mentäisiin vielä vuoden 2003 alkupuolella.
Hype yhteisyhtiön ympärillä nosti kurssia
Jutun tausta on monipolvinen. Ensin Suomen Pankin alainen Rahoitustarkastus tutki tapausta. Minkä jälkeen Rata teki asiasta rikosilmoituksen poliisille.
Rata teki kerralla tutkintapyynnön koko Talentumin hallituksesta. Koska hallitus päätti hankkia Talentumin osakkeita yhtiölle. Talentumin omien osakkeiden ostaminen tapahtui samaan aikaan, kun Talentum neuvotteli yhteistyöstä Soneran kanssa.
Krp tuki juttua vuoden päivät. Jonka jälkeen valtakunnan syyttäjä otti näytön arvioitavakseen. Esitulkinnan mukaan Talentumin neuvottelut Soneran kanssa sittemmin tuottamattomaksi jääneestä yhteisyhtiöstä olivat kuitenkin kurssiin vaikuttavaa tietoa. Näin kaupat ehkä täyttävät sisäpiiritiedon hyväksikäytön.
Osa hallituksesta teki omia ostoja
Harkittavana olevassa esitutkinnassa poliisi kuuli Talentumin talousjohtaja Heikki Tarkkaa sekä toimitusjohtaja Harri Roschieria. Esitutkinnassa kuultiin myös yhtiön hallituksen jäseniä, muun muassa hallitukseen puheenjohtajana toiminutta Yleisradion johtajaa Seppo Härköstä ja Nordea-pankin johtajaa Eira Palin-Lehtistä.
TT:n Koroma ja Amer-tupakan Ant-Wuorinen tulivat juttuun vielä sivusta, koska alkuvuodesta Helsingin Sanomat paljasti, että he olivat henkilökohtaisesti ostaneet Talentumia Sonera-neuvottelujen aikana toukokuussa 1999. Koroma hankki 500 Talentumin osaketta – oman kertomansa mukaan - Roschierin vakuutettua hänet kaupan sopivuudesta.
Jutun mahdollinen raukeaminen syyttäjällä tai tuomioistuimessa merkitsee näyttävää nimien julkista puhdistusta. Yksityisyydensuoja-asiantuntijat eivät ole vakuuttuneita siitä, että jutun painoarvo on oikessa suhteessa eritoten epäiltyjen yksityishenkilöiden nimien julkistamiseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ruotsalaisteinit esiintyvät rohkeasti netissä
23.05.2007 Tukholma - Ruotsalaisteinit käyttävät nettikirjoittelussa arastelematta myös omaa nimeään ja julkaisevat kuvia miettimättä, tuottavatko ne tuonnempana iloa vai surua. Joka toinen sanoo paljastaneensa kaverilleen jopa tietokoneensa salasanan, kertoo tietosuojaviranomaisten tuore tutkimus.
Kolme vuotta sitten
Terroristien nuuhkiminen loppuu USA:n lentokentillä
23.05.2009 Yhdysvaltain liikennettä valvovat turvallisuusviranomaiset hylkäävät 36 miljoonaa dollaria maksaneen lentokenttien tarkastusjärjestelmän, jonka piti paljastaa terroristeja ja räjähdysaineita nuuhkimalla.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Lehti: EKP perusti salaisen Kreikka-ryhmän 12:46
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Espanja pyytää EKP:a aloittamaan tukiostot 12:37
- Selvitys: Fukushiman säteily jäi turvarajojen sisään 12:47
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- » Taloussanomat.fi












