Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myynti vajosi

KPN pinnisteli takaisin voiton puolelle

15.11.2002 10:16 Hollantilainen teleoperaattori, KPN N.V. teki kolmannella neljänneksellä 68 miljoonan euron nettotuloksen, kun edellisvuonna tappiota kertyi 231 miljoonaa euroa. Kuitenkin yhtiön myynti vajosi neljä prosenttia 3,06 miljardiin edellisvuoden 3,18 miljardista eurosta. KPN pääsi ensi kertaa voitolle kahteen vuoteen.

KPN saksi velkaansa heinä-syyskuussa 1,1 miljardilla 13,9 miljardiin euroon. Yhtiön tavoite on painaa velka alle 13 miljardin euron tämän vuoden aikana. Markkinoilla siltä odotettiin reilun 19 miljoonan euron tulosta 3,08 miljardin euron liikevaihdolla.

KPN arvioi koko vuoden liikevoittonsa ennen poistoja ja kertaeriä kasvavan ainakin 18 prosenttia edellisvuodesta, mutta myyntinsä laskevan noin kahdella prosentilla verrattuna viime vuoteen.

Ilman kertaeriä KPN ennustaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna neljä prosenttia, josta perinteiset lankaliittymät kasvavat kaksi ja matkapuhelinpalvelut noin yhdeksän prosenttia.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Kuka ostanee Research In Motionin?

23.05.2007 Teknologia-ala kiipesi kuuden vuoden huippulukemaan teollisuusosakkeiden jäädessä maanantaisille tasoilleen. Raakaöljyn laskenut hinta ja yrityskauppauutiset innostivat markkinoita, mutta toisaalta kauppaneuvottelut USA:n ja Kiinan välillä ovat kesken aiheuttaen oman jännityksensä.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.