Pohjoismaista riskirahaa Radionetille
19.11.2002 08:05 Kaupunkialueen langattomien laajakaistaverkkojen toimittaja ja teknologiakehittäjä Radionet Oy on sopinut kolmen miljoonan euron pääomasijoituksesta ACR Capitalin kanssa, joka sijoittaa lupaaviin pohjoismaisiin teknologiayhtiöihin.
Osapuolten mukaan tällä toisen rahoituskierroksen sijoituksella on tarkoitus varmistaa Radionetin tuotekehitys- ja kansainvälistymisprosessin eteneminen suunnitelmien mukaan. Radionet on toimintansa alusta saakka ilmoittanut tähtäävänsä kansainvälisille markkinoille. Aluksi tärkeimpiä ovat Pohjoismaat ja muut lähialueet.
Muita sijoittajia Radionetissa ovat Concordia Capital, Servisen Private Equity ja Estlander & Rönnlund Group.
- Olemme erittäin tyytyväisiä ACR Capitalin mukaantuloon. Toimintamme on päässyt hyvään vauhtiin Suomessa, ja liiketoiminta on kasvanut huomattavasti. Nyt on kansainvälistymisen aika. Tämä sijoitus turvaa sen toteuttamisen suunnitellusti. Tietoliikenne- ja telecom -toimialan epävakaassa tilanteessa ovat sijoittajien kriteerit selvästi tiukentuneet, kommentoi Radionetin toimitusjohtaja Robert Serén sijoitussopimusta.
Radionet on vuonna perustettu suomalainen langattoman teknologian yritys, joka on erikoistunut ulkokäyttöön sopivien kaupunkialueen langattomien laajakaistaisten lähiverkkojen ja niiden teknologian suunnitteluun, kehitykseen ja myyntiin. Yritys on toimittanut omalla tekniikalla varustetut laajakaistaiset langattomat kaupunkiverkot jo yhteensä kahdeksaan kaupunkiin Suomessa: Vaasaan, Mäntsälään, Vantaalle, Espooseen, Porvooseen, Kotkaan, Haminaan ja Raumalle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lontoon poliisi ratsasi Allofmp3-kuponkien kauppiaita
23.05.2007 Poliisi pidätti Lontoossa Allofmp3-kuponkeja kaupitelleen miehen. Kupongeilla oli tarkoitus kiertää luottokorttiyhtiöiden maksusulku venäläiseen latauspalveluun.
Kolme vuotta sitten
Spice-mallin merkitys korostuu
23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.
Taloussanomat
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Lehti: EKP perusti salaisen Kreikka-ryhmän 12:46
- Pian aitoa Nokia-akkua ei tunnista hologrammista 11:11
- Asiakastieto poistaa tuhansia maksuhäiriömerkintöjä 12:07
- Terveysruokia tutkittiin: Moni on pelkkää puppua 10:28
- Espanja pyytää EKP:a aloittamaan tukiostot 12:37
- Selvitys: Fukushiman säteily jäi turvarajojen sisään 12:47
- Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 % 10:55
- Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa 10:20
- » Taloussanomat.fi












