Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kauppa toteutui

Eniro ostaa Soonin luettelot 23,4 miljoonalla

29.11.2002 16:03 Syyskuussa kerrottu aiesopimus, jonka mukaan Eniro Oy ostaa Soon Com Oy:n puhelinluetteloiden ja Suomen Keltaiset Sivut Oy:n liiketoiminnot on nyt toteutunut. Eniro maksaa toiminnoista 23,4 miljoonaa euroa käteisellä.

Eniro aikoo sulauttaa Tampereella sijaitsevat Soonin luettelotoiminnot osaksi nykyisiä luettelo- ja hakemistopalvelujaan joulukuun aikana.

Luettelot julkaistaan joka vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja Eniro odottaa niiden tekevän noin viiden miljoonan euron liikevaihdon ja voittoa ennen kertakuluja kolme miljoonaa euroa vuonna 2003.

Kaupassa Enirolle siirtyi myös 5,41 prosenttia Suomen Keltaisista sivuista, mikä nosti Eniron omistuksen yhtiössä 35,57 prosenttiin.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Koodivirhe vei rahaa Nordean asiakkailta

23.05.2007 Nordean ohjelmointivirhe on aiheuttanut ongelmia muutamalle kymmenelle pankin asiakkaalle, Yle uutisoi verkossa.


Kolme vuotta sitten

Spice-mallin merkitys korostuu

23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.

.