Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ohi Yhdysvaltojen

Euroopan verkkokauppa kohisten ylös

17.12.2002 07:28 Ennustelaitosten mukaan Euroopan verkkokauppa kasvaa sen verran ripeästi, että amerikkalaiset saattavat tänä jouluna jäädä toiseksi. Gartner Groupin mukaan Eurooppa ostaa verkosta tänä jouluna 15,7 miljardilla ja Pohjois-Amerikka 15,66 miljardilla dollarilla.

Internetin joulukaupan Gartner ennustaa kasvavan edellisvuodesta 48,4 prosenttia 38,2 miljardiin dollariin neljännen neljänneksen aikana. Euroopan verkkokaupan kasvua selittää se, että yritykset ovat muuttaneet perinteistä postimyyntiään sähköiseksi kaupaksi.

Jupiter Research ennustaa Euroopan kuluttajapuolen internet-joulukaupan olevan 4,5 miljardia euroa neljännellä neljänneksellä. Kärjessä on Iso-Britannia 1,411 miljardilla ja toisena Saksa 1,082 miljardilla eurolla. Yhtiön mukaan Euroopassa on nyt enemmän internet-kotitalouksia kuin Yhdysvalloissa.

Käyttö monipuolistuu

Jupiter Researchin mukaan viime vuonna lähes 29 miljoonaa amerikkalaista osti verkosta joululahjoja, kun siitä vuosi taaksepäin luku oli 20 miljoonaa. Viime vuonna verkosta jouluostoksia tehneistä amerikkalaisista 58 prosenttia oli naisia.

Suosituin verkkokauppa vuosi sitten joulukuussa oli Amazon.com, jonka sivuilla vieraili 31 miljoonaa erillistä kävijää. eBayn sivuja tutki 28,3 miljoonaa ja American Greetingsin sivuja 22,9 miljoonaa kävijää.

Jupiter Researchin mukaan eurooppalaiset aikovat ostaa jouluksi elintarvikkeita 756 miljoonalla eurolla, pc-laitteita 615 miljoonalla, kirjoja 558 miljoonalla, kuluttajaelektroniikkaa 297 miljoonalla, vaatteita ja asusteita 298 miljoonalla, tietotekniikan oheistuotteita 234 miljoonalla ja musiikkia 204 miljoonalla eurolla.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Benefon painui syvemmälle

23.05.2007 Paikannuslaitteiden valmistukseen keskittyneen Benefonin tappio syveni roimasti alkuvuonna. Tappion määrä ylittää jo moninkertaisesti liikevaihdon.


Kolme vuotta sitten

Facebookin arvo kymmenen miljardia?

23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.

.