Työttömyys väheni marraskuussa
17.12.2002 08:09 Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan marraskuussa 210 000 eli 16 000 edellisvuotista vähemmän. Työttömyysaste oli 8,2 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 8,8 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 8,9 prosenttia.
Miesten työttömyysaste oli 8,1 ja naisten 8,3 prosenttia. Vuotta aiemmin miesten työttömyysaste oli 8,2 ja naisten 9,4 prosenttia. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 19,3 prosenttia, kun se viime vuoden marraskuussa oli 17,6 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste laski 21,1 prosenttiin. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä eli 6,4 prosenttia ja korkein Itä-Suomen läänissä, 13,0 prosenttia. Toimialoista korkein työttömyysaste oli rakentamisessa, 10,7 prosenttia.
Työvoimatutkimuksen mukaan tämän vuoden tammi-marraskuussa työllisiä oli keskimäärin 2 375 000 henkeä eli 6 000 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömiä puolestaan oli 240 000 eli saman verran kuin vuoden 2001 tammi-marraskuussa.
Työvoimatoimistoissa oli marraskuun lopussa kaikkiaan 278 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden marraskuuhun verrattuna noin 16 000 hengellä.
Työttömyys väheni muualla, mutta nousi Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen alueella. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä kasvoi viime vuoden marraskuusta 10 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,7 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 31 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 3 000 pienempi kuin viime vuoden marraskuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Gozi-troijalainen sai parannetun version
23.05.2007 Venäläisen Gozi-troijalaisen uudempi variantti on kuukauden verran levinnyt verkossa. Parin tuhannen kotikäyttäjän henkilökohtaisia tietoja on tuossa ajassa päätynyt troijalaisen jäljiltä vääriin käsiin.
Kolme vuotta sitten
Spice-mallin merkitys korostuu
23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.
Taloussanomat
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Suomi vastustaa... mutta "eurobondit tulevat lopulta" 16:22
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Bundesbank: Kreikalle ei saa antaa periksi 14:16
- Uutistoimisto: Euroalueella valmistaudutaan jo Kreikan lähtöön 16:11
- » Taloussanomat.fi












