Palvelualat ylös neljä prosenttia heinä-syyskuussa
19.12.2002 08:14 Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa neljä prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Edellisellä kolmen kuukauden jaksolla liikevaihto kasvoi viisi prosenttia.
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto lisääntyi heinä-syyskuussa prosentin. Kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen toimialan liikevaihto nousi kuusi prosenttia. Alatoimialoista posti- ja teleliikenne kasvoi 12 prosenttia, maaliikenne ja liikennettä palveleva toiminta kolme prosenttia sekä vesiliikenne kaksi prosenttia.
Kiinteistö-, vuokraus-, tutkimus- ja liike-elämän palveluiden liikevaihto lisääntyi heinä-syyskuussa kolmr prosenttia edellisestä vuodesta. Kesäkuussa päättyneellä jaksolla kasvu oli viisi prosenttia. Liikevaihdon arvolla mitattuna suurin alatoimiala, muu liike-elämää palveleva toiminta nousi kaksi prosenttia. Toimiala kiinteistöalan palvelut kasvoi viisi prosenttia sekä tietojenkäsittelypalvelut kaksi prosenttia.
Muiden yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten palvelujen toimialan liikevaihto nousi viisi prosenttia edellisen vuoden vastaavasta jaksosta. Toimialalle kuuluva ympäristönhuolto kasvoi seitsemän prosenttia, järjestötoiminta 10 prosenttia, virkistys-, kulttuuri ja urheilutoiminta viisi prosenttia ja henkilökohtaiset palvelut neljä prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Minne menet Benefon?
23.05.2007 Minne olet menossa, kysytään Benefonin verkkosivuilla. Samaa olisi kysyttävä matkapuhelinyhtiöltä itseltään. Yhtiön kamppailu sai taas vaihteeksi huonon suunnan.
Kolme vuotta sitten
Nettipiraattien jäljitystä saksalaisittain
23.05.2009 Hampurilaisessa Promediassa työskentelee satakunta "etsivää", jotka jäljittävät laitonta musiikkilatausta verkossa herkeämättä. Vain jalkapallon liigaottelujen televisiolähetykset suovat heille lyhyen työrauhan.
Taloussanomat
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Suomi vastustaa... mutta "eurobondit tulevat lopulta" 16:22
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- Bundesbank: Kreikalle ei saa antaa periksi 14:16
- Uutistoimisto: Euroalueella valmistaudutaan jo Kreikan lähtöön 16:11
- » Taloussanomat.fi












