Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
25 siirtyy Postin palvelukseen

Hanselin sähköinen hankintaratkaisu siirtyi Postille

20.12.2002 11:26 Suomen Posti Oyj on ostanut Kauppatalo Hansel Oy:lta sähköisen hankintaratkaisun sekä siihen liittyvät palveluliiketoiminnat. Kaupan myötä Hanselista siirtyy 25 henkilöä Postin palvelukseen.

Osapuolten mukaan Hanselin sähköisiä ratkaisuja voidaan nyt Postin tuottamina käyttää myös yksityismarkkinoilla.

Kaupan myötä luodaan yksityismarkkinoille ensimmäinen hankintatoimen kokonaisratkaisu, joka vastaa markkinoilla olevia tarpeita ja jolla on kansainvälistymisen edellytykset.

Kauppa tukee Postin mukaan kasvussa olevaa logistiikkaliiketoimintaa ja mahdollistaa entistä kokonaisvaltaisempien logistiikkaratkaisujen tarjoamisen.

Kauppatalo Hanselin mukaan muutos on osa prosessia, jossa yhtiön toiminta keskitetään vastaamaan sen tehtävää Euroopan Unionin hankintasäännösten mukaisena kansallisena yhteishankintayksikkönä. Hanselin ydintoimintoja ovat julkisyhteisöjen hankintatoimen keskitetty ja tehokas hoitaminen sekä siihen liittyvät hankintojen kilpailuttaminen ja hankintayksiköiden tarpeita vastaavien hankintaratkaisujen toteuttaminen. Kaupan osana on tehty määräaikainen sopimus, jolla Hansel ostaa sähköisen hankintaratkaisun palvelut Postilta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.

.