Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Irti Teliasta

Netpool siirtyi työntekijöiden omistukseen

15.1.2003 14:32 Viimeisen Suomessa toimineen kansainvälisen mainosverkkoyrityksen, Netpool Finland Oy:n koko osakekanta on siirtynyt 8. tammikuuta tehdyllä mbo-kaupalla Telia AB:ltä yhtiön toimitusjohtajalle, Reino Luodolle. Luoto ja viisi muuta henkilöä jatkavat yhtiön palveluksessa.

Luodon mukaan toimintaa tehostetaan kannattavuuden parantamiseksi. Vuonna 1998 Suomeen perustettu yhtiö on tehnyt tähän saakka tappiota. Sen vuoksi kauppahinta oli Luodon mukaan kohtuullinen.

Luodon mukaan omistajanmuutoksella pyritään joustavoittamaan yhteistyötä ja toimimaan asiakaslähtöisemmin. Suomen verkkomainosmyynnistä Netpoolin markkinaosuus on ollut vuositasolla noin 10 prosenttia, ja liikevaihto viime vuonna noin miljoona euroa.

SanomaWSOY lähti

Vuoden vaihteessa Netpoolin suurin asiakas, SanomaWSOY otti mediamyynnin omiin käsiin; muun muassa siitä johtuen Netpool on budjetoinut alkaneelle vuodelle jonkin verran viime vuotta alhaisemman vaihdon. SanomaWSOY:tä ei Luodon mukaan ole tarkoitus paikata uusilla asiakkailla, vaan sovittaa kulut tulojen mukaisiksi.

Muina säästökohteina yhtiö on luopunut Telian mainonnanhallintajärjestelmästä ja vähentänyt henkilökuntaansa enimmillään 14:stä tänä vuonna viiteen, joista kaksi työskentelee osapäiväisesti.

Luoto sanoo olevansa verkkomainonnan suhteen optimistinen, ja arvioi tämän vuoden verkkomainoseurojen kasvuksi 5-10 prosenttia edellisvuodesta. Mainostajien leirissä lukijamäärän tavoittelu on hänen mukaansa taas kasvussa, mutta moneen kampanjaan haetaan mukaan myös kohderyhmäajattelua.

Muista suurista mainosverkkoyrityksistä muun muassa 24/7 Media ja DoubleClick lopettivat toimintansa Suomessa jo vuonna 2001.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Flash-muistien pelikenttä vavahtaa

23.05.2007 Intel, STMicroelectronics ja pääomasijoittaja Francisco Partners muodostavat uuden yhtiön, joka toimittaa flash-muisteja muun muassa matkapuhelimiin, pc:ihin, digikameroihin ja mp3-soittimiin.


Kolme vuotta sitten

Saksan suurimmassa pankissa tietoturvarikkomus

23.05.2009 Deutsche Bahnin ja Deutsche Telekomin tietosuojaskandaalin jälkeen on nyt myös Deutsche Bankissa tullut ilmi tietojen väärinkäyttöä. Saksan rahoitustarkastus Bafin on alkanut Handelsblattin mukaan tutkia Saksan suurimman pankin turvaosaston mahdollisia lakien tai sisäisten sääntöjen rikkomuksia.

.