Yomin liikevoitto yli puolittui, vaihto ennallaan
20.2.2003 14:51 Yomi Oyj -konsernin liikevaihto viime vuonna oli 57,9 miljoonaa euroa (57,8), ja liikevoitto putosi noin 60 prosenttia 3,9 miljoonaan euroon (9,6). Tulos ennen kertaeriä laski 2,7 miljoonaan edellisvuoden 10,8 miljoonasta eurosta.
Osaketta kohden Yomi teki tulosta 0,05 euroa, kun vuotta aiemmin tulosta kertyi 0,45 euroa. Tilikauden nettotulos putosi 0,9 miljoonaan euroon (7,3).
Kertatuottoja Yomi sai puhelinluettolotoimintojen myynnistä Fonecta Oy:lle 8,5 miljoonaa euroa ja tietoturvatoimintojen myynnistä Estera Oy:lle 0,9 miljoonaa euroa kolmannella neljänneksellä.
Kolme toiminta-aluetta
Yomin liiketoiminta on nyt ryhmitelty kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Ohjelmistotuotteet, ICT-Palvelut ja Teleoperointi. Yomin strategisia tavoitteita ovat kannattavuus, kasvu ja kansainvälistyminen. Suurimmat tulevaisuuden odotukset yhtiöllä on Ohjelmistotuoteliiketoiminnassa. ICT-Palvelut ja Teleoperointi ovat vakaamman kasvun ja kannattavuuden alueita, se arvioi.
Ohjelmistotuotteiden liikevaihto kasvoi 2,1 miljoonasta 4,3 miljoonaan euroon ja liiketappio syveni -2,1 miljoonsta -5,5 miljoonaan euroon. ICT-Palvelujen vaihto laski 12,8 miljoonasta 12,7 miljoonaan ja edellisvuoden 0,5 miljoonan euron liikevoitto kääntyi -1,7 miljoonaa euroa tappiolliseksi.
Teleoperoinnin liikevaihto kasvoi 0,6 prosenttia 43,4 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto putosi 11,2 miljoonaan 14,3 miljoonasta eurosta.
Yomin viime vuonna ostaman Votek Oy:n liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja liiketappio -2,5 miljoonaa euroa. Silti Yomi pitää hankintaa onnistuneena ja osana panostusta it-toimintojen vahvistamiseen.
Yrityskaupat edelleen tähtäimessä
Yomi aikoo suunnata toimintaansa entistä voimakkaammin tietotekniikan ja tietoliikenteen kohtaamisalueelle. It-toiminnan ja erityisesti ohjelmistotuotteiden painoarvo konsernissa kasvaa sekä orgaanisesti että liittoutumien ja yrityskauppojen kautta, Yomi ilmoittaa.
Yomi on suunnittelee edelleen merkittäviä yritysjärjestelyjä tavoitteenaan hankkia lisää tuoteliiketoimintaa ja kasvattaa ohjelmistoihin liittyvää
palveluliiketoimintaa Suomessa. Toteutuessaan järjestelyt kasvattavat Yomin it-liiketoiminnan liikevaihtoa kymmenillä prosenteilla.
Yhtiön mukaan markkinat ovat edelleen epävarmat ja hidastavat yritysten investointeja. Sen vuoksi Yomi odottaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna maltillisesti ja tuloksen olevan viime vuoden tasolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi











