Deutsche Telekom yli 24 miljardia tappiolle
10.3.2003 10:14 Euroopan suurin teleoperaattori, Deutsche Telekom AG teki loka-joulukuussa 100 miljoonan euron nettotappion, kun vuotta aiemmin tappiota kertyi 2,5 miljardia euroa. Koko vuosi oli muutenkin murheellinen: tappiota kertyi peräti 24,6 miljardia euroa, mikä on tähänastinen Euroopan ennätys.
Saksalaisoperaattorin koko viime vuoden myynti kasvoi edellisvuodesta 11 prosenttia 53,7 miljardiin euroon, ja loka-joulukuussa yhdeksän prosenttia 14,5 miljardiin euroon. Voitto ennen veroja ja kertaeriä kasvoi loka-joulukuussa 15 prosenttia 4,4 miljardiin euroon.
Markkinoilla yhtiön odotettiin tekevän loka-joulukuussa noin 585 miljoonan euron nettotappion.
Deutsche Telekom onnistui kasvattamaan myyntiään etenkin ulkomaiden yksiköissään. Saksan ulkopuolella sen myynti kasvoi 21 prosenttia 5,2 miljardiin euroon, kun Saksan myynti kasvoi vain 3,3 prosenttia 9,3 miljardiin euroon.
Lisäksi yhtiö sai maksettua lainojaan takaisin; viime vuoden lopussa Deutsche Telekomilla oli velkaa noin 61 miljardia, kun vielä syyskuun loupussa velkasalkun koko oli 64 miljardia euroa. Tämän vuoden lopun tavoite on 52 miljardin euron velkasalkku.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Linux-kehittäjä: Ajureiden kehityshype kannatti
23.05.2007 Linux-ytimen kehittäjä Greg Kroah-Hartman myönsi, että tammikuinen ilmaisen laitteiden Linux-ajurien kehitystarjous oli markkinointihypeä, joka kannatti. Yhtiöt ja kehittäjät löysivät toisensa.
Kolme vuotta sitten
Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen
24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.
Taloussanomat
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Suomi vastustaa... mutta "eurobondit tulevat lopulta" 16:22
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












