Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihto +33 %

Elma kasvatti roimasti tulosta

10.3.2003 15:19 Sähköiseen kaupankayntiin keskittyneen Elma Oyj Electronic Tradingin liikevaihto kasvoi vuoden 2002 aikana 33 prosenttia ja oli 6,1 miljoonaa euroa (4,6 milj. euroa, 2001). Liikevoitto oli 1 510 tuhatta euroa (282 tuhatta euroa) eli 25 prosenttia liikevaihdosta.

Elman mukaan sillä oli palveluksessaaan tilikauden lopussa 62 työntekijää (53).

Elman ydinliiketoimintaa ovat kokonaisvaltaiset yritysten väliset sähköisen kaupan ja sähköisen asioinnin ratkaisut. Näiden avulla välitetään asiakkaiden ja heidän kumppaneidensa liiketoiminnan kannalta kriittistä informaatiota, kuten tilauksia, tilausvahvistuksia, tullaussanomia ja laskuja.

Elman palvelujen välityksellä yritykset lähettävät myös viranomaisilmoituksia, kuten alv-ilmoituksia verohallinnolle ja LEL- ja TEL-ilmoituksia työeläkeyhtiöille.

Suomessa ja Pohjoismaissa suuri osa yrityksistä käyttää sähköisessä kaupankäynnissään palveluoperaattorien tarjoamia ratkaisuja. Yritykset
investoivat kustannussäästöä tuoviin ratkaisuihin ja haluavat toisaalta keskittyä yhä tiiviimmin omaan ydinliiketoimintaansa. Tässä asetelmassa Elma on palveluoperaattorimalliin pohjautuvilla tuotteilla vastannut asiakkaiden kysyntään.

Verkkolaskutus hyvin liikkeelle

Elman mukaan verkkolaskutus lähti Suomessa vuonna 2002 hyvin liikkeelle. Erityisesti suurten yritysten välisessä verkkolaskutuksessa kulunut vuosi merkitsi läpimurtoa. Alkaneena vuonna Elma aikoo jatkaa erityisesti verkkolaskutukseen liittyvien tuotteiden kehittämistä. Kehitystyössä panostetaan siihen, että verkkolaskuliikenne kasvaisi kaiken kokoisten yritysten välillä.

Elma uskoo, että sen kasvu ja tuloskehitys säilyy kuluvalla tilikaudella edelleen hyvänä. Yhtiön sähköisen kaupan ja sähköisen asioinnin tuotteet tehostavat yritysten ja organisaatioiden toimintaa, joten ne ovat suhteellisen riippumattomia suhdanteista. Merkittävä osa Elman kasvusta tulee sen myötä, kun verkkolaskutuksen käyttö etenee vauhdikkaammin myös muissa Pohjoismaissa. Myös sähköisen viranomaisasioinnin markkinat kasvavat edelleen voimakkaasti.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-kehittäjä: Ajureiden kehityshype kannatti

23.05.2007 Linux-ytimen kehittäjä Greg Kroah-Hartman myönsi, että tammikuinen ilmaisen laitteiden Linux-ajurien kehitystarjous oli markkinointihypeä, joka kannatti. Yhtiöt ja kehittäjät löysivät toisensa.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.