Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
20 vuotta Tekesiä, 200 000 työpaikkaa

Saarnivaara perää jatkorahoitusta

11.3.2003 15:30 Suomalaisen teknologian tutkimusta 20 vuotta rahoittanut Tekes laskee, että sen avulla on synnytetty yli tuhat merkittävää innovaatiota, perustettu satoja yrityksiä ja luotu pari sataa tuhatta uutta työpaikkaa. Juhlaseminaarissa puhunut pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara korosti valtion jatkuvan rahoituksen merkitystä nykytilanteessa.

Tekesin asiakkaat teollisuudesta ja tutkimusyksiköistä kuvasivat konkreettisia tuloksia tiistaina Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä juhlaseminaarissa. Tilaisuuteen osallistui yli 1000 teollisuuden, tutkimuksen ja teknologiapolitiikan eturivin henkilöä.

Saarnivaara suuntasi ajatukset tulevaisuuteen ja edessä oleviin tutkimus- ja teknologiarahoituksen tärkeisiin linjapäätöksiin.

- Nyt pitää miettiä ja päättää, mitä Suomessa pitäisi tehdä seuraavien 20 vuoden aikana, hän painotti.

- Hyvinvoinnin turvaamisen ja kasvattamisen edellytyksenä on talouskasvun ylläpito, työllisyyden parantaminen ja palvelujen laadun ja tuottavuuden lisääminen. Innovaatiot on laajasti osoitettu taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin merkittävin lähde", Saarnivaara muistutti.

- Olemme Tekesissä huolestuneita tutkimus- ja kehitysinvestointien kasvun taittumisesta, Saarnivaara sanoi viitaten Tilastokeskuksen joulukuussa 2002 julkistamiin tietoihin.

- Jos tutkimusinvestointien kasvu pysähtyy pidemmäksi aikaa, se hidastaa Suomen talouskasvua tulevaisuudessa. Julkinen tutkimusrahoitus ja kannusteet yrityksille tutkimus- ja kehitystyön lisäämiseen ovat erityisen tärkeitä kansantaloutemme nykytilanteessa, Saarnivaara sanoi.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-kehittäjä: Ajureiden kehityshype kannatti

23.05.2007 Linux-ytimen kehittäjä Greg Kroah-Hartman myönsi, että tammikuinen ilmaisen laitteiden Linux-ajurien kehitystarjous oli markkinointihypeä, joka kannatti. Yhtiöt ja kehittäjät löysivät toisensa.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.