Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Plussan puolelle

Fujitsu Siemens löysi voittoputken

12.3.2003 12:11 Fujitsu Siemens Computers ennustaa yltävänsä neljän miljoonan euron voittoihin ennen veroja tilivuonna 2002/2003. Maaliskuun lopussa 2003 päättyvän tilikauden liikevaihdon odotetaan yltävän 5 350 miljoonaan euroon, kun se edellisenä vuonna oli 5 434 miljoonaa euroa.

CeBIT-messuilla julkistetun ennusteen mukaan yhtiön käyttökate tilivuodelta on 56 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 26 miljoonaa.

Yrityksen mukaan vuoden ensimmäisen puoliskon käyttökate oli kaksi miljoonaa euroa. Toisella vuosipuoliskolla se nousi 54 miljoonaan euroon.

Yhtiö ylsi voitolliseksi ennen veroja koko tilivuoden osalta, vaikka uudelleenjärjestelyistä johtuneita kuluja kirjattiin 52 miljoonaa euroa.

Fujitsu Siemens kasvatti markkinaosuuttaan Euroopan tärkeimmillä markkina-alueilla, kuten Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Pohjoismaissa. IDC:n tutkimuksen mukaan Fujitsu Siemens Computersin Intel-arkkitehtuuriin pohjautuvien tuotteiden myynti kasvoi Pohjoismaissa 20 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-kehittäjä: Ajureiden kehityshype kannatti

23.05.2007 Linux-ytimen kehittäjä Greg Kroah-Hartman myönsi, että tammikuinen ilmaisen laitteiden Linux-ajurien kehitystarjous oli markkinointihypeä, joka kannatti. Yhtiöt ja kehittäjät löysivät toisensa.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.