Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sandström ja Sundström

Ericssonille uusi johtoryhmä

18.3.2003 08:34 Ericssonin johto uudistuu kovaa vauhtia. Jo aiemmin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja pääjohtajaksi nimitetty Carl-Henric Svanberg saa rinnalleen yhtiön johtoryhmään maanantaina yhtiön varapääjohtajaksi nimitetyn Per-Arne Sandströmin ja talousjohtajaksi nimitetyn Karl-Henrik Sundströmin.

Johtoryhmä aloittaa toimintansa 8. huhtikuuta, jolloin pidetään myös Ericssonin yhtiökokous.

- Uudessa Ericssonin johtoryhmässä voimme keskittyä edelleen vahvasti toiminnan uudelleenjärjestelyihin ja asiakkaisiin, sanoo uudeksi pääjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi nimitetty Carl-Henric Svanberg.

Per-Arne Sandströmillä on 15 vuoden kokemus Ericssonilla, ja hän on mm. toiminut Pohjois-Amerikan markkina-alueen toimitusjohtajana ja aiemman gsm-järjestelmät-liiketoimintayksikön vetäjänä. Per-Arne Sandström on nykyisessä tehtävässään vastannut Ericssonin toiminnan uudelleenjärjestelyistä. Hän jatkaa edelleen meneillään olevaa uudelleenjärjestelytyötä, ja sen lisäksi hän keskittyy enemmän liikesuhteisiin.

Karl-Henrik Sundströmillä on 18 vuoden kokemus erilaisista johtotehtävistä Ericssonilla, joista viimeisin on ollut vastuu Global Services -liiketoimintayksiköstä. Hän on aiemmin vetänyt Australian ja Uuden Seelannin myynti- ja markkinointiyksikköä. Hän on myös toiminut erilaisissa taloushallinnon johtotehtävissä.

Sten Fornell, nykyinen talousjohtaja, toimii uuden toiminnallisen johtoryhmän taloudellisena neuvonantajana loppuvuoden ajan, jonka jälkeen hän jättää yrityksen.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

TJ Group - ja Satama-juristit kantelun kohteena

23.05.2007 Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on tehnyt Suomen asianajajaliitolle kantelun, joka koskee neljän tunnetun liikejuridiikkaan erikoistuneen asianajajan laskutusta.


Kolme vuotta sitten

Facebookin arvo kymmenen miljardia?

23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.

.