Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palkansaajien tutkimuslaitos

Ainoastaan lyhyt sota nostaa taloutta

26.3.2003 14:50 Jos sota Irakissa kestää enintään kolme kuukautta, se mahdollistaisi kansainvälisten suhdanteiden kääntymisen nousuun tämän vuoden loppupuolella, jolloin Suomessa voitaisiin päästä tänä vuonna noin kahden prosentin kasvuun ja työttömyyden nousu jäisi vähäiseksi. Näin arvioi Palkansaajien tutkimuslaitos.

Laitoksen suhdanne-ennusteen mukaan vuonna 2004 Suomen talous kasvaisi jo 2,8 prosenttia, ja työttömyyden nousu pysähtyisi.

Tutkimuslaitoksesta huomautetaan, että lyhytkään sota ei takaa sitä, että kansainvälinen talous kääntyy ripeään nousuun.

Sekä Yhdysvalloissa että euroalueella on omia erityistekijöitä, jotka heikentävät kansainvälisen talouden voimakkaan elpymisen edellytyksiä. Siksi myös Suomen talouden kehitysnäkymät ovat Irakin sodan mahdollisesta loppumisesta huolimatta epävarmalla pohjalla.

Amerikkalaisten kuluttajien luottamus on heikentynyt jyrkästi, ja lähitulevaisuudessa hidastuva yksityinen kulutus ja huononeva työllisyys hallitsevat talouskehitystä. Kasvu jää tänä vuonna kahteen prosenttiin ja nopeutuu ensi vuonna 2,7 prosenttiin. Sitä tukee julkisten menojen, myös sotilasmenojen, tuntuva lisäys.

Julkisen talouden tila heikkenee, mikä lisää sodan ohella dollarin laskupaineita ja saattaa nostaa ennen pitkää myös pitkiä korkoja. Pelkästään sotaan liittyvän epävarmuuden poistuminen ei riitä viemään Yhdysvaltojen taloutta ripeän kasvun uralle. Erityisesti kotitalouksien velkaongelma hidastaa kasvunäkymiä myös sodan jälkeen.

Euroalueen ydinmaat vaikeuksissa

Mitä pidempään sota kestää, sitä kauemmaksi täytyy toiveet euroalueen elpymisestä siirtää. Julkisen talouden vajeet Saksassa, Ranskassa ja Italiassa rajoittavat finanssipoliittista elvytystä.

Melko lyhyeksi jäävä sota mahdollistaisi kuitenkin suhdanteiden kohentumisen jo tämän vuoden aikana. Jo pelkästään patoutuneen kulutuskysynnän ja investointitoiminnan purkautuminen piristäisi taloutta. Jos näin käy, Palkansaajien tutkimuslaitos arvioi euroalueen talouden kääntyvän nousuun kuluvan vuoden loppupuolella

EKP:n rahapolitiikan keventäminen tukee suhdanteiden kohentumista. Tuotanto kasvaa keskimäärin 1,1 prosenttia. Ensi vuonna kasvu ripeytyy 2,1 prosenttiin. Perusedellytys kasvun ripeytymiselle on, että kuluttajien ja yritysten luottamus paranee nykyisestä oleellisesti.

Sota varjostaa kasvua Suomessakin

Suomen kokonaistuotannon kasvun nopeutuminen tänä vuonna kahteen prosenttiin on mahdollista vain, jos sodasta johtuva epävarmuus hälvenee melko pian ja vienti vetää edes kohtuullisesti.

Ensi vuonna viennin kasvu vahvistuu, mikä nopeuttaa myös kokonaistuotannon kasvua. Tuolloin voidaan päästä 2,8 prosentin BKT:n kasvuun, jos vienti kasvaa noin viisi prosenttia. Sekä Yhdysvalloissa että euroalueella on sodasta riippumattomia suhdanteita heikentäviä tekijöitä, jotka saattavat tehdä viennin elpymisestä kertovat ennusteet liian toiveikkaiksi.

Myös investointitoiminnan laimeus on oleellinen kokonaistuotannon kasvun vauhdittumisen este, ja investoiminen koneisiin ja laitteisiin edellyttää erityisesti teollisuudessa sitä, että kansainvälisen talouden kehitystä heikentävä epävarmuus pienenee.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Teininä esiintynyt pedofiili tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen

23.05.2007 31-vuotias oregonilaismies tuomittiin lapsipornon tuottamisesta lähes neljännesvuosisadaksi vankilaan alaikäisten tyttöjen houkuttelemisesta esiintymään webbikameralle. Mies esiintyi tytöille teini-ikäisenä leukemiaa potevana poikana.


Kolme vuotta sitten

Terroristien nuuhkiminen loppuu USA:n lentokentillä

23.05.2009 Yhdysvaltain liikennettä valvovat turvallisuusviranomaiset hylkäävät 36 miljoonaa dollaria maksaneen lentokenttien tarkastusjärjestelmän, jonka piti paljastaa terroristeja ja räjähdysaineita nuuhkimalla.

.