It-alalla irtisanottavia tai lomautetavia lähes 3 000
26.3.2003 19:12 Tietotekniikka-alan työttömyys on lisääntynyt Toimihenkilöliitto ERTOn mukaan viimeisten kuukausien aikana useilla prosenttiyksiköillä.
Järjestöstä korostetaan, että tällä hetkellä käynnissä olevien yt- neuvottelujen piirissä irtisanomis- tai lomauttamisuhkan alla on lähes 3 000 it-alan ammattilaista.
Erton mukaan viimeisten viikkojen aikana tietotekniikan palvelualalla työskentelevät ihmiset ovat joutuneet kuuntelemaan ikäviä uutisia. Useat yritykset, kuten TietoEnator Oyj, Novo Group Oyj, Comptel ja Tekla Oyj ovat ilmoittaneet yt-menettelyn käynnistämisestä suurten työntekijämäärien lomauttamisista tai irtisanomisista.
- Tällaisessa tilanteessa yritysjohdolla on suuri vastuu siitä, ettei alalla työskentelevien joukossa aiheuteta pakokauhua ja ahdistusta ylimitoitettujen, henkilöstön asemaan vaikuttavien toimenpiteiden käynnistämisellä, toteaa Erton puheenjohtaja Antti Rinne.
Liikkumavaraa pitää olla
Rinteen mukaan vahvan taloudellisen toimintapohjan omaavilla pörssiyhtiöiden johdolla ja omistajilla on oltava vastuullisuutta hyvissä suhdanneolosuhteissa henkilöstön panoksella hankitun liikkumavaran käyttämiseksi henkilöstön osaamisen täydentämiseen ja laajentamiseen koulutuksella.
-Uskon myös vakaasti, että asiansa osaavilta, vahvalla taseella varustettujen yritysten johtajilta löytyy tätä viisautta panostaa heikommassa suhdannetilanteessa tulevaisuuteen.
-Työntekijöiden täydennyskouluttaminen ja osaamisen laajentaminen on lähimmän kymmenen vuoden aikana uhkaavan työvoimapulan näkökulmasta tulevaisuudessakin menestyvän yrityksen tuotemerkki, painottaa Rinne.
Toimihenkilöliitto Erto toteuttaa lähiviikkojen aikana laajan koko Suomen kattavan tiedotuskierroksen it- alalla työskenteleville ammattilaisille. Tilaisuuksissa selvitetään yksilön työsuhdeturvaan ja työttömyysturvaan liittyviä asioita.
Erto edustaa noin 12 000 tietotekniikan palvelualalla työskentelevää ammattilaista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Pienetkin koodipajat voivat menestyä markkinamyllerryksessä
23.05.2007 KTM Marianne Kivelä tutki väitöskirjassaan, miten pienet ohjelmistoyritykset mukautuvat ympäristön muutoksiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yrityksillä voi olla vaikeuksia vastata joustavasti asiakkaiden kysynnän muutoksiin ja markkinoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin, jos ne kehittävät ohjelmistotuotteita vain perinteisten mallien mukaisesti.
Kolme vuotta sitten
Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen
24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.
Taloussanomat
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Suomi vastustaa... mutta "eurobondit tulevat lopulta" 16:22
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












