Suomen riskisijoittajilla menee hyvin, jos...
4.4.2003 08:15 Suomalaisilla riskisijoittajilla menee oikein hyvin, varsinkin jos heitä verrataan ruotsalaisiin kollegoihin. Tätä mieltä on Eqvitec Partners Oy:n Juha Mikkola. Hänen mukaansa Ruotsissa aloitti toimintansa 200 riskisijoittajaa kolmessa vuodessa. Nyt tuosta joukosta aktiivista toimintaa harjoittaa vain 15.
Mikkola puhui torstaina MobileMonday-tilaisuudessa Helsingin Messukeskuksessa aiheesta Mobiiliteollisuus romahduksen jälkeen: Mistä löytyy riskisijoittajien kiinnostavia yrityksiä. Hän sanoi suomalaisten selvinneen romahduksesta paremmin, koska täällä sijoitettiin huomattavasti vähemmän suoranaisiin internet-yrityksiin kuin Ruotsissa. Suomalaisten sijoitukset ovat olleet lähempänä mobiilialan perustekniikoita.
Hänen mukaansa langaton teollisuus ja mobiliteettiä kehittävät yritykset kiinnostavat edelleen pääomasijoittajia.
- Eqvitec on sijoittanut moniin mobiiliyrityksiin ja paria poikkeusta lukuun ottamatta onnistunut hyvin. Lisäksi mukana on ollut muutamia loistavia onnistumisia kuten Espanjaan myyty Iobox.
Eqvitecin hallinnoi tällä hetkellä 260 miljoonan euron pääomapottia. Sillä on 120 miljoonaa euroa, joille etsitään sijoituskohteita.
IPO-pula vaivaa
Pääomasijoittajia vaivaa pörssikurssien mataluus ja osakeantien puute. Sijoittamiseen kuuluu olennaisena osana exit-strategia ja tällä hetkellä sellainen on hukassa monen sijoituskohteen osalta. Osakeannit eivät mene kaupaksi eivätkä pörssissä jo olevat yritykset pysty ostamaan start-up- tai muitakaan yrityksiä, koska niiden osakkeiden arvot ovat niin matalalla, ettei niistä ole maksuvälineiksi.
Erityisesti tarkasti Eqvitec seuraa suurten yritysten rönsyjen katkomista. Epävarmassa taloustilanteessa isot yritykset keskittyvät ydinliiketoimintaansa ja myyvät sen ulkopuolelle jääviä osiaan. Yritysten harjoittama sijoitustoiminta on myös kutistunut ja jättänyt pelikentän vapaammaksi riskisijoittajille.
Matkapuhelinala on sisäänlämpiävä
Mikkolan mielestä matkapuhelinten valmistajat muodostavat hyvin suljetun teollisuudenalan. Kilpailijoilla ei ole alalle juuri asiaa, vaikka ohjelmat sinänsä olisivat avoimia.
Hänen mukaansa on esitetty epäilyjä, että suuret toimijat hoitelevat asioita keskinäisillä sopimuksilla, joissa esimerkiksi Samsungin Series 60 alustan lisensointiin olisi liittynyt Nokia suuri sirutilaus.
Mobiilioperaattoritkaan eivät saa Mikkolalta synninpäästöä. Hänen mielestään heidän täytyy ymmärtää, ettei vanha malli, jossa operaattori omisti puhelinverkon päästä päähän ja kaikki omat asiakkaansa, ei toimi enää. Operaattorit eivät pysty luomaan itse tarvittavia uusia sovelluksia ja sisältöä vaan heidän on toimittava yhdessä ulkopuolisten kehittäjien kanssa. Lisäksi matkapuhelinasiakkaiden pitää pystyä hallitsemaan tiedostojaan, palveluominaisuuksiaan ja lupiaan suoraan matkapuhelimella ilman pc:n ja internetin apua.
Wlanin nopea leviäminen ei innosta yhtään Mikkolaa yhtään. Hänen mukaansa nykyisellään siitä puuttuu ansaintalogiikka, eikä se voi olla silloin kestävää toimintaa.
Linuxilla on kymmeniä miljoonia kehittäjiä ja Mikkola näkisi mielellään, että Linuxista tulisi mobiililaitteiden käyttöjärjestelmä. Kehittäjäpotentiaali olisi silloin sitä luokkaa, että mobiiliala saisi kunnon piristysruiskeen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
TJ Group - ja Satama-juristit kantelun kohteena
23.05.2007 Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on tehnyt Suomen asianajajaliitolle kantelun, joka koskee neljän tunnetun liikejuridiikkaan erikoistuneen asianajajan laskutusta.
Kolme vuotta sitten
Saksan suurimmassa pankissa tietoturvarikkomus
23.05.2009 Deutsche Bahnin ja Deutsche Telekomin tietosuojaskandaalin jälkeen on nyt myös Deutsche Bankissa tullut ilmi tietojen väärinkäyttöä. Saksan rahoitustarkastus Bafin on alkanut Handelsblattin mukaan tutkia Saksan suurimman pankin turvaosaston mahdollisia lakien tai sisäisten sääntöjen rikkomuksia.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












