Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomen Yrittäjien ja Finnveran kysely

Pk-yritysbarometri: Kasvussa hiljenemisen merkkejä

9.4.2003 11:11 Pk-yritysbarometriin vastanneiden odotukset ovat pysyneet parin viime vuoden keskimääräisellä tasolla, mutta kasvussa on nyt hiljenemisen merkkejä, ilmenee Suomen Yrittäjien ja Finnveran kyselystä.

Kyselyn mukaan pk-yritykset uskovat kuitenkin kasvunsa edelleen jatkuvan ja palkkaavansa lisää työntekijöitä. Yli puolet pk-yrityksistä katsoo suhdanteiden pysyvän ennallaan ja kasvua odottavia on lähes kolmannes vastanneista.

Odotusten yleinen heikkeneminen näkyy sen sijaan eniten yritysten työllisyysnäkymissä. Työllisyyden kasvunäkymät seuraavan vuoden aikana ovat hiljentyneet hiukan viime vuodesta. Pk-yritysten liikevaihdon odotetaan edelleen kasvavan, kannattavuuden paranevan ja investointien lisääntyvän, tosin hieman aiempaa hitaammin.

Tulevaisuuden uskon säilymisestä kertoo kasvuhakuisten pk-yritysten osuuden pysyminen viime vuoden tasolla. Myynnin ja markkinoinnin merkitys kasvukeinona on korostunut talven aikana pk-yritysten yleisten suhdannenäkymien heikkenemisen myötä. Kysynnän riittämättömyys ja kireä kilpailutilanne ovat tärkeimmät kasvun esteet. Työvoimakustannukset ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuus ovat myös selkeitä esteitä.

Sukupolven- tai omistajanvaihdoksia lisää

Sukupolven- tai omistajanvaihdos on jo toteutunut 16 prosentilla pk-yrityksistä viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana. Sukupolven- tai omistajanvaihdos on odotettavissa 18 prosentilla, eli 40 000 pk-yrityksessä seuraavan viiden vuoden aikana. Näiden sukupolvenvaihdosten onnistumisesta riippuu yli 100 000 työpaikkaa, sillä keskimääräinen suomalaisyritys työllistää 3-4 henkilöä.

Rahoitus ei ole yrityksille tällä hetkellä keskeinen ongelma. Ulkoista rahoitusta yrityksillä on sitä enemmän, mitä kasvuhakuisemmasta yrityksestä on kyse. Voimakkaasti kasvuhakuisista yrityksistä kahdella kolmasosalla on ulkoista rahoitusta. Kolmannes kasvuyrityksistä arvioi hankkivansa seuraavan 12 kuukauden aikana uusia luottoja.

Neljä viidestä yrityksestä ennakoi asiakkaiden maksuhäiriöiden pysyvän nykytasolla seuraavan 12 kuukauden aikana. Maksuhäiriöiden odottaa lisääntyvän 11 prosenttia ja vähenevän kuusi prosenttia pk-yrityksistä. Lisätietoja:

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Benefon painui syvemmälle

23.05.2007 Paikannuslaitteiden valmistukseen keskittyneen Benefonin tappio syveni roimasti alkuvuonna. Tappion määrä ylittää jo moninkertaisesti liikevaihdon.


Kolme vuotta sitten

Facebookin arvo kymmenen miljardia?

23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.

.