HP sai kolmen miljardin ulkoistuksen P&G:ltä
11.4.2003 17:46 Hewlett-Packard Company ilmoitti perjantaina saaneensa peräti kolmen miljardin dollarin ja 10 vuoden mittaisen ulkoistussopimuksen amerikkalaisen kulutustavarajätin, Procter & Gamblen tietotekniikan ylläpidosta. Yhtiöt sopivat asiasta alustavasti perjantaina.
HP ylläpitää ja hallinnoi P&G:n kaikkea tietotekniikkaa, tietoliikennettä ja verkkoratkaisuja pöytäkoneista palvelimiin ja ohjelmistoista tukipalveluihin. Yhtiöt arvioivat lopullisen sopimuksen olevan allekirjoitettu toukokuun puoliväliin mennessä.
Osana sopimusta noin 1 850 P&G:n työntekijää 50 eri maassa siirtyy HP:n palvelukseen.
Sopimus on HP:lle erittäin merkittävä yhtiön kisatessa globaaleista it-ulkoistuksista muun muassa IBM Corporationin ja Electronic Data Systems Corporationin kanssa.
EDS oli Reutersin mukaan loppusuoralla mukana, mutta P&G valitsi HP:n EDS:n talousvaikeuksien ja kolmannen neljänneksen yllättävän tulosvaroituksen vuoksi.
HP ilmoitti perjantaina saaneensa merkittävän ulkoistussopimuksen myös ruotsalaiselta Ericsson AB:lta, mutta yhtiöt eivät ilmoittaneet sopimuksen arvoa. Myös TeliaSonera AB on tiivistänyt vastaavaa yhteistyötään HP:n kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Benefon painui syvemmälle
23.05.2007 Paikannuslaitteiden valmistukseen keskittyneen Benefonin tappio syveni roimasti alkuvuonna. Tappion määrä ylittää jo moninkertaisesti liikevaihdon.
Kolme vuotta sitten
Facebookin arvo kymmenen miljardia?
23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












