Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
OP-sijoittajabarometri:

40 % suomalaisista säästää tavoitteellisesti

23.4.2003 13:06 Kaksi kotitaloutta kolmesta säästää tai sijoittaa varojaan. Tavoitteellista säästäminen on neljällä taloudella kymmenestä. Joka kolmas talous ei säästä tai sijoita lainkaan, ilmenee ensimmäistä kertaa julkaistusta Osuuspankkiryhmän Taloustutkimuksella teettämästä OP-sijoittajabarometristä.

Kahdesti vuodessa tehtävällä barometrillä rakennetaan kokonaiskuvaa kotitalouksien sijoittamiskäyttäytymisestä. Tutkimusta varten on haastateltu kaikkiaan 2 000:ta iältään 15-74-vuotiasta suomalaista.

Valtaosa kotitalouksista (54 %) arvioi, että tällä hetkellä omassa taloudessa jää rahaa kulutuksen jälkeen säästöön suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten. Kotitalouksien säästämistilanne on kuitenkin kokonaisuudessaan heikentynyt, sillä kotitalouksia, joilla rahaa jää säästöön aikaisempaa vähemmän, on selvästi enemmän (28 %) kuin niitä, joilla rahaa jää säästöön aikaisempaa enemmän (18 %).

Yleisimmät säästämistavoitteet ovat pahan päivän varalle (41 %), omaa asuntoa (19 %), lomamatkaa (12 %), eläkepäiviä (11 %) ja autoa (10 %) varten.

Turvallisuus korostuu

Sijoituskohteen valinnassa korostetaan ennen kaikkea turvallisuutta: 92 prosenttia sijoittavista kotitalouksista arvioi turvallisuuden tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi valintakriteeriksi. Myös sijoituksen tuotto ja sen rahaksi muuttamisen helppous ovat keskeisiä sijoituskäyttäytymistä ohjaavia tekijöitä. Sijoituskohteen eettisyyttä ja kotimaisuutta korostavat ennen kaikkea 55-74-vuotiaat vastaajat, kun taas alle 45-vuotiaille kyseiset tekijät ovat vähemmän tärkeitä.

Pankkitili pitää pintansa suomalaisten tärkeimpänä sijoitusinstrumenttina.

Sijoitusinstrumenttien valinnassa Suomi eroaa merkittävästi mm. Ruotsista, jossa sekä rahastosijoitusten että suorien osakesijoitusten osuus kotitalouksien finanssivarallisuudesta oli vuoden 2002 lopussa noin 14 prosenttia. Suomessa kotitalouksien finanssivarallisuudesta oli viime vuoden lopussa sijoitettuna sijoitusrahastoihin kuusi prosenttia ja pörssiosakkeisiin 19 prosenttia.

Kotitaloudet asennoituvat eri sijoituskohteista myönteisimmin kiinteistöihin, maa- ja metsäomaisuuteen sekä määräaikais- ja sijoitustileihin. Suhtautuminen pörssiosakkeisiin ja joukkovelkakirjoihin ja obligaatioihin on selvästi kriittisempää.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-puhetta pienyrityksille

23.05.2007 Skype on esitellyt tuotepaketin, jolla pienyritykset voivat siirtyä tiedotteen mukaan vaivattomasti käyttämään Skype-ohjelmistoa. Paketti on alkuun tarjolla kolmessatoista maassa, Suomi mukaan lukien.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.