Epävarmuutta edelleen metalli- ja elektroniikkateollisuudessa
24.4.2003 12:58 Metallisuuden Keskusliiton mukaan epävarmuus metalli- ja elektroniikkateollisuudessa jatkuu. Tilauskannat olivat maaliskuun lopussa 10 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuosi sitten samaan aikaan, mutta 12 prosenttia korkeammalla tasolla kuin joulukuun lopussa.
Tammi-maaliskuussa metalli- ja elektroniikkateollisuuden yritykset saivat uusia tilauksia euromääräisesti seitsemän prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla, mutta kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuoden loka-joulukuussa.
Tammi-maaliskuun tilauskantakehityksen perusteella koko alan yritysten liikevaihdon ja tuotannon määrän arvioidaan olevan Suomessa lähikuukausina suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. Lähikuukausia leimaa edelleen maailmantalouden epävarmuus.
Koulutukseen satsattava
Metalliteollisuuden Keskusliiton toimitusjohtaja Martti Mäenpää muistuttaa, että julkisen sektorin on huolehdittava siitä, että toimintaympäristö on kaikilta osin yritysten liiketoiminnoille vahva ja innovatiivinen.
- Meidän tulee panostaa entistä enemmän koulutukseen ja tutkimukseen. Lisäksi on varmistettava verotusjärjestelmämme kilpailukykyisyys kansainvälisessä vertailussa.
Uudessa hallitusohjelmassa todetaan, että "osaamisperustaamme on vahvistettava. Tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa on voimistettava ja työvoiman koulutustasoa on jatkuvasti kohotettava". Mäenpään mielestä on aivan välttämätöntä, että näissä lupauksissa ei lipsuta.
- Esimerkiksi lupaus lisätä julkista tutkimus- ja innovaatiorahoitusta tiede- ja teknologianeuvoston suunnitelman mukaisesti on toteutettava täysimääräisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HKL lappaa matkatietoa wlanilla bussikyytiläisille
23.05.2007 HKL:n alkuvuodesta aloittama mobiililaajakaistayhteyden asentaminen kulkuvälineisiin on täydentynyt matkustajille suunnatuilla informaatiopalveluilla.
Kolme vuotta sitten
Facebookin arvo kymmenen miljardia?
23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












