Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Aikataulu uupui

IBM:n Palmisano: Tietoteollisuus edelleen kasvuala

30.4.2003 09:08 Tietoteknikkajätti IBM Corporationin pääjohtajan, Samuel Palmisanon mielestä tietoteollisuus on edelleen kasvuala ja tulee myös tulevaisuudessa sen osoittamaan. Pitkällä tähtäimellä tietoteollisuus kasvaa kansantuotetta nopeammin, hän arvioi.

Palmisano ei kuitenkaan ennustanut millä aikataululla ala pääsee taas selvään uuteen nousuun. Hän arvioi kaksi vuotta kestäneen taantuman jälkeen IBM:n olevan kilpailijoitaan paremmassa iskussa.

Palmisanon mukaan IBM:n liikevaihdosta tänä vuonna 65 prosenttia kertyy ohjelmistoista ja palveluista, kun vuonna 1998 niistä kertyi noin puolet vaihdosta.

Hän uskoo IBM:n viime vuosien ratkaisujen pitävän yhtiön hyvässä vedossa. IBM osti viime vuonna PriceWaterhouseCoopersin konsulttitoiminnot ja on ostellut useita pienempiä ohjelmistotaloja samalla, kun se hankkiutui eroon muun muassa kiintolevytoiminnoistaan.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Kuka ostanee Research In Motionin?

23.05.2007 Teknologia-ala kiipesi kuuden vuoden huippulukemaan teollisuusosakkeiden jäädessä maanantaisille tasoilleen. Raakaöljyn laskenut hinta ja yrityskauppauutiset innostivat markkinoita, mutta toisaalta kauppaneuvottelut USA:n ja Kiinan välillä ovat kesken aiheuttaen oman jännityksensä.

.