Evian vaihto putosi roimasti, kannattavuus nousi
8.5.2003 15:13 Markkinointikonserni Evia Oyj:n liikevaihto tammi-maaliskuussa putosi edellisvuodesta 17,6 prosenttia 5,4 miljoonaan euroon ja liikevoitto parani 0,67 miljoonaan edellisvuoden 0,12 miljoonasta eurosta. Alkuvuoden myyntikate henkilöä kohden oli 23 286 euroa (22 460 e).
Evian mukaan kannattavuuden paranemisen taustalla on erityisesti viiden erillisen yhtiön yhdistäminen Evia Helsinkin Oy:ksi, millä saatiin merkittäviä säästöjä kiinteisiin kuluihin.
Konsernin omavaraisuus oli maaliskuun lopussa 45 prosenttia (65,4 %) ja kassavarat 0,21 miljoonaa euroa. Evian henkilömäärä laski tammi-maaliskuussa keskimäärin 192:een (224), joista 13 työskentelee ulkomailla.
Parannusta loka-joulukuusta
Emoyhtiö Evia Oyj:n liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 0,007 miljoonaa euroa (0,23 Me) ja liiketappio 0,21 miljoonaa euroa (-0,71 Me).
Evia Helsinki Oy:n liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 4,51 miljoonaa euroa (5,61 Me), laskua edellisestä vuodesta 19,7 prosenttia. Yhtiön
myyntikate oli 3,58 miljoonaa euroa (4,06 Me), laskua edellisestä vuodesta 12 prosenttia.
Yhtiön liikevoitto tammi-maaliskuussa oli 0,91 miljoonaa euroa (0,84 Me). Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Evia teki liiketappiota 0,45 miljoonaa euroa.
Evia Helsingin osuus konsernin liikevaihdosta oli 80,2 prosenttia ja henkilöstöstä 66,7 prosenttia. Yhtiön myyntikate henkilöä kohden oli 27 938 euroa (26 051 e).
Lahtinen & Mantere Oy:n liikevaihto oli 0,71 miljoonaa euroa (0,72 Me), myyntikate 0,58 miljoonaa euroa (0,60 Me), ja liikevoitto 0,15 miljoonaa euroa (0,12 Me). Sen osuus Evian liikevaihdosta oli 12,7 prosenttia ja henkilöstöstä 16,1 prosenttia.
Axel Digital Oy:n liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 0,39 miljoonaa euroa (0,45 Me), myyntikate 0,31 miljoonaa euroa (0,38 Me), ja liiketappio -0,06 miljoonaa euroa (-0,02 Me). Sen osuus Evian liikevaihdosta oli 6,9 prosenttia ja henkilöstöstä 12,5 prosenttia.
Paranee viime vuodesta
Evia pyrkii tänä vuonna pitämään viime vuoden myyntikatetason, vaikka markkinat ovat edelleen seesteiset. Yhtiö arvioi saavuttavansa positiivisen tuloksen etenkin kulusäästöjen ansiosta.
Evian toisen neljänneksen tulos tulee olemaan ensimmäistä varttia heikompi. Vuoden alkupuoliskon tuloksen yhtiö arvioi kuitenkin olevan positiivinen ja merkittävästi viime vuotta parempi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:28 Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 17:11 Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 16:57 Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 15:37 Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 15:27 Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 12:45 Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 09:37 Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 09:09 Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 08:59 Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 07:00 Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 11:11 Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 10:32 Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 13:35 Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lääkejätit haluavat oman tv-kanavan
23.05.2007 Lääkeyhtiöt Johnson & Johnson, Novartis, Pfizer ja Procter & Gamble aikovat perustaa oman Euroopan-laajuisen tv-kanavan, jonka välityksellä ne voivat kertoa tuotteistaan suoraan kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Spice-mallin merkitys korostuu
23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












