Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena 1,5 miljoonaa 3g asiakasta

NTT DoCoMo palasi voitolliseksi

8.5.2003 15:22 Maailman toiseksi suurin matkapuhelinoperaattori NTT DoCoMo teki viime vuonna 1,83 miljardia dollaria voittoa kun edellisvuonna viivan alle jäi miljardin dollarin tappio. Maaliskuun lopussa päättyneen tilivuoden liikevaihto kasvoi 3,2 prosenttia 41,4 miljardiin dollariin eli 4810 miljardia jeniin.

Viime vuonna DoCoMon tappiollisuus johtui siitä, että se kirjasi alas lähes nolla-arvoon amerikkalaiset ja eurooppalaiset matkapuhelinyhtiösijoituksensa. Kuluvalta vuodelta DoCoMo uskoo keräävänsä kolme kertaa enemmän voittoa kuin tältä vuodelta.

DoCoMo uskoo, että meneillään olevan vuoden aikana se pystyy korvamaan äänipuheluiden laskevaa liikevaihtoa mobiilidataliikenteen kasvulla. Erityisesti kamerapuhelimet ovat olleet sille tuottoisia vuoden aikana.

DoCoMo on asettanut tavoitteeksi nostaa 3g-palvelunsa asiakasmääränsä 330 000:sta 1,46 miljoonaan ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Huolimatta siitä, että yhtiö joutui tyytymään paljon ensi tavoitteita vaatimattomampaan menetykseen 3g-Foma-palvelussa, yhtiön pääjohtaja Keiji Tachikawa pitää puolentoista miljoonan tavoitetta konservatiivisena.

DoCoMon ylitti viime vuonna oman arvionsa käyttäjäkohtaisesta kuukausiliikevaihdosta ARPU:sta, joka oli 69,9 dollaria. Tälle vuodelle se on asettanut 67,3 dollarin ARPU tavoitteen.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Lääkejätit haluavat oman tv-kanavan

23.05.2007 Lääkeyhtiöt Johnson & Johnson, Novartis, Pfizer ja Procter & Gamble aikovat perustaa oman Euroopan-laajuisen tv-kanavan, jonka välityksellä ne voivat kertoa tuotteistaan suoraan kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

Spice-mallin merkitys korostuu

23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.

.