Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osuus tuplaksi

Nec tavoittelee 10 prosenttia maailman matkapuhelimista

13.5.2003 08:55 Japanin suurin matkapuhelinvalmistaja, Nec Corporation ilmoitti tavoitteekseen nostaa markkinaosuutensa maailman matkapuhelimista nykyisestä viidestä prosentista 10 prosenttiin tilivuoden 2005 aikana. Nec perustaa uskonsa kamerapuhelimien hyvään menekkiin.

Jo tänä vuonna Nec uskoo viisinkertaistavansa viime vuoden markkinaosuutensa Japanin ulkopuolisen myynnin ansiosta. Japanin matkapuhelinmarkkinat ovat kyllästymispisteessa ja kasvua tulee lähinnä korvaushankinnoista.

Nec on toisaalta menettänyt markkinaosuuttaan Japanissa edellisvuoden 28 prosentista noin viidennekseen tällä hetkellä.

Kiinaan ja Eurooppaan

Tilivuonna 2005 yhtiö aikoo kaksinkertaistaa matkapuhelimien liikevaihtonsa yli 1 000 miljardiin jeniin eli noin 8,6 miljardiin dollariin. Summasta puolet on tarkoitus tulla Japanista ja toinen puoli ulkomailta, lähinnä Kiinasta ja Euroopasta.

Myös komponenttipula on haitannut Necin kasvua viime kuukausina. Sen vuoksi yhtiö on pystynyt toimittamaan Euroopan markkinoille vasta 310 000 i-mode -puhelinta, kun tilausmäärä on 510 000.

Nec ei ole pystynyt toimittamaan myöskään Vodafone Group Plc:n tilaamia matkapuhelimia Live!-multimediapalvelua varten, yhtiö harmitteli.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Matkapuhelu Mt. Everestin huipulta onnistui

23.05.2007 Brittiläinen vuorikiipeilijä onnistui maanantaiaamuna soittamaan ensimmäisen matkapuhelun Mount Everestin huipulta.


Kolme vuotta sitten

Pikkulapsi osti verkosta maansiirtokoneen

24.05.2009 Uusieelantilainen äiti osti leluja verkosta ja nukahti. 3-vuotias tytär ehti sillä aikaa tehdä suurempia ostoksia.

.